3. huhti, 2019

Valmiustason nostoa kevät-töihin

Kun kone on yhtä yksinkertainen kuin omistajansakin, niin ei tule suurempia ongelmia korjauksessa.  Kauhavalta kymmenkunta vuotta sitten ostamani Fordson on kevyessä ajossani päästänyt hieman öljyä pakosarjaan. Myöskin savupiipusta on silloin tällöin pöllähtänyt sininen tupsaus. Oli aika ottaa kansi ylös ja tehdä täydellinen remppa. Taisikin olla ensimmäinen 58 vuotta vanhalle veteraanille. Venttiilit, jouset ja ohjurit kumeineen uusittiin. Tietysti myös kansi höylättiin. Kaikkien suuttimien kärjet menivät uusiksi.

Fordson Dexta oli ensimmäinen traktori johon olen tehnyt tuttavuutta.Sellainen on syntymäkodissani. Kestäväksi ja ketteräksi todettu.

Omani löysin tosiaan Kauhavalta alkuperäiseltä omistajalta, vaihteistovikaisena ja ”halvalla”. Vaihteiston kunnostaminen sinänsä oli simppeli juttu, mutta samalla koko traktori moottoria lukuunottamatta käytiin lävitse. Taisi pari vuotta olla osin levällään. Sen jälkeen siinä ei paljon vanhoja osia ollutkaan. No, sitähän vanhojen koneiden entisöinti on. Kysyy pitkämielisyyttä, mutta on myös palkitsevaa.

Uusimmat kommentit

05.12 | 20:07

Viljo oli appiukkoni. Viljon saama Böömiläinen kristallimaljakko 5000.s Zetorista on meidän olohuoneen pöydällä !

22.08 | 12:06

Siinä saa taas katsella oman käden aikaansaannosta. Tosi hyvä tuli😊😉

31.07 | 08:11

Oletko Zetorimiehiä ? Raahea lukuunottamatta kaikki kerhot hiljaa. Vanhat tapahtumakalenterit. Onko Tyrväällä kyntökisoja tänä vuonna ?

13.06 | 05:58

Nyt sitte vain kaikille koneille kuski pukille ja siinä on komea letka seuraaville karvia päiville! 😁 😉

Jaa tämä sivu