1. loka, 2018

Tiedotusvälineistä

Olen aiemminkin kritisoinut suomalaisten tiedostusvälineiden tiedotuslinjaa. Se on tarkoituksenhakuista ja monesti julistetaan toimittajan henkilökohtaista agendaa totena.

Otetaanpa tuo viikonloppuna Alma-median lehdissä ollut uutinen esimerkiksi.

Israelin rajavyöhyke on tarkoin vartioitu, johtuen palestiinalaisalueilta tulevista hyökkäyksistä ja raketti-iskuista. Raja-alueelle meno on tietysti kielletty, kuten se on kaikkialla maailmassa, jos ei ole muuta sovittu.

Kannatta lukea tuo lehtileike tarkasti. Esitän nyt oman versioni tuosta. Lukija voi itse päätellä, kumpi olisi totuudenmukaisempi ??? Korostan vielä, että otan tässä kantaa ainoastaan suomalaisiin tiedotusvälineisiin. En muuhun.

Palestiinalaiset hyökkäsivät räjähtein ja kivin Israelin puolelle rajaa

Palestiinalaiset hyökkäsivät räjähtein ja kivin Israelin rajavyöhykkeelle. Tiedossa on ollut, että raja-alue on tarkoin vartioitu ja hyökkäykset sinne hengenvaarallisia. Palestiinalaishallinnon mukaan hyökkäyksestä johtuneessa kahakassa menehtyi myös 12-14 vuotiaat pojat. Tiedotteessa ei kerrottu, miksi tuon ikäiset lapset ovat olleet hengenvaarallisessa terroristisessa hyökkäyksessä  mukana.

Israelin armeija kertoo olleensa pakotettu voimatoimiin turvatakseen omat rajansa ja kansalaistensa turvallisuuden.

Uusimmat kommentit

05.12 | 20:07

Viljo oli appiukkoni. Viljon saama Böömiläinen kristallimaljakko 5000.s Zetorista on meidän olohuoneen pöydällä !

22.08 | 12:06

Siinä saa taas katsella oman käden aikaansaannosta. Tosi hyvä tuli😊😉

31.07 | 08:11

Oletko Zetorimiehiä ? Raahea lukuunottamatta kaikki kerhot hiljaa. Vanhat tapahtumakalenterit. Onko Tyrväällä kyntökisoja tänä vuonna ?

13.06 | 05:58

Nyt sitte vain kaikille koneille kuski pukille ja siinä on komea letka seuraaville karvia päiville! 😁 😉

Jaa tämä sivu