A. Aallontien ajatelmia. Jokaisen blogikirjoituksen otsikkoa klikkaamalla tekstiosan alaosaan ilmestyy mahdollisuus tykätä blogista tai kommentoida blogia.

17. touko, 2022

Ylöspäin tämä oli helppoa, mutta alas tultaessa jyrkänteiden reunat ja pudotukset näyttivät kylmääviltä.

17. touko, 2022

Ammatistani johtuen olen pyrkinyt jättämään talvilomani kevääseen äitienpäivän tienoille. Kahden vuoden koronakurimus on pitänyt vakaasti kotimaan kamaralla. Nyt oli vihdoinkin aika muuttaa hieman maisemia. Matka suuntautui Kreikan Rodokselle ja siellä Kiotariin. Kreikan saaria olenkin järjestelmällisesti kiertänyt lomilla ja niitähän riittää. Täällä en ollut aiemmin käynyt. Turistikausi ei ollut vielä kiihkeimmillään, joka oli hieno asia. Aurinkoa riitti koko viikoksi ja lämpötila varjossa oli 25-27 asteen tietämillä.

Loistavinta näillä saarilla on vuokrata auto ja poistua katsomaan maaseutua ja vuoristoisia pikkukyliä. Niin tein nytkin. Pienissä kylissä tavernoineen on rauhallista ja erinomainen palvelu. Voit syödä pitkän kaavan mukaan edullisesti ja hyvin. Ehdotonta herkkuani on Saganagi, pinnaltaan rapeaksi paistettu vuohen juusto. Tästä on erilaista versioita. Kaikessa rauhassa on mukava seurata kylän seesteistä elämän menoa.

Matkustamiseen ei tarvittu enää koronatestejä eikä todistuksia. Lentokoneessa oli maskipakko, joka näytti joillekkin olevan vaikeaa. Lennot Kreikan saarille ovat mieleeni, koska matka taittuu yleensä 3-4 tunnissa

21. huhti, 2022

Pääsiäisen pyhät tulivat ja menivät. Pyhät kuitenkin olivat loistava katkos arkeen. Ilmat olivat todella kauniit mökkiläiselle. Savusauna lämpeni kahteen otteeseen, samoin palju. Paljulla olikin kysyntää, etenkin pienimmän vieraan osalta.

Olen saanut muutaman vuoden harjoitella vaarina olemista. Mikä onkaan hienompaa, etenkin kun vaarin tapaamista aina innolla odotetaan. Vaarilla maalaistalon kasvattina on mökillä aina erilaisia ihmeellisyyksiä tarjottavana. Myös vaarin kummallisia tarinoita kuunnellaan pää kallellaan. 

Tällä kertaa savusaunan lämmittämistä oli odotettu kuin kuuta nousevaa ja etenkin sinne pääsemistä. Silmä tarkkana seurattiin vaarin jokaista liikettä ja kysymyksiä sateli. Vielä viimeisiin löylyihinkin piti päästä vaarin kanssa kahdestaan, tosin jakkaralla istuskellen alhaalla. Siellä oli kuulemani mukaan sopiva lämpö.

Kuvassa vaari on haastettu palapelin kokoamis kilpailuun. Kuten näkyy, hidas olen 😊

13. huhti, 2022

Olin varmaan viisitoista kesäinen, kun naapurin pojat kertoivat, että heidän aitassaan oli vanha laatikko, jossa oli dynamiittia. Tuohon aikaan kuka tahansa täysi-ikäinen sai nimismiehen luvalla ostaa dynamiittia kivien räjäyttämiseen tai kaivon syventämiseen yms. Tietysti mielenkiintoni heräsi välittömästi. Neuvottelujen jälkeen pojat olivat sitä mieltä, että kyllä siitä minullekkin parikymmentä pötköä liikenisi.

Sain muovikassissa hieman yli kaksikymmentäpötköä ja nalleja, mutta tulilangat puuttuivat. Kokemukseni dynamiitista olivat ainoastaan lännen elokuvista. Trasselista kiersin langan, jonka kastelin bensiiniin.

Ensimmäinen koeräjäytys oli Kiviniemessä. Löin heinäseipäällä muurahaispesän alle reijän ja laitoin pötkön dynamiittia. Tulilangassa tuli meni heti nalliin, mutta ei räjäyttänyt sitä. Odottelin aikani kalliolohkareen takana ja kun tuli kuumensi nallin, niin silloin räjähti. Ilma oli sakeana pölystä ja pistävä muurahaishapon haju valtasi ilman. Maassa oli ehkä neliön kokoinen kraatteri, jota muistan isäni myöhemmin ihmetelleen.

Toisen koeräjäytyksen suoritin kallion päällä, jossa kasvoi koivu. Tyven ja kallion väliin sai laitettua pötkön dynamiittia. Koivu lähti kuin Sputnik taivaalle. Enempää en räjäytyksiä tehnyt paitsi yhden opetusmielessä, kun dynamiittilastini oli Vähä-Ojan Toivolta lainaamani automaatti Tunturin sarvissa (muovipussissa) siirtynyt Karvian perukoille. Mitä siellä sitten räjäytettiin onkin ihan oma lukunsa.

Mielenkiintoista oli, ettei dynamiitin alkuperäiseltä omistajalta koskaan tullut mitään viestiä. Epäilen sen johtuneen siitä, että siellä oltiin hieman leväperäisiä asian kuin asian suhteen. Todennäköisesti ei koskaan edes huomattu. Siinä ei olisi kunnian kukko kotonani laulanut, jos tieto olisi sinne kiirinyt. Vanhemmat olivat asiasta autuaan tietämättömiä.

Näin vuosikymmenien jälkeen on pakko todeta, että melkoisen vaarallisia leikkejä on tuolloinkin klopeilla ollut. Tietysti noissa oli vain oma terveys ja miksei henkikin vaakalaudalla

6. huhti, 2022

 

Kahdeksankymmentäluvulla ja vielä seuraavallakin vuosikymmenellä harrastin metsästystä kohtuullisen aktiivisesti. Lähinnä metsäkanalintuja ja sorsia. Merikarvian Trolssissa oli pieni lähes umpeen kasvanut metsälampi. Keskellä oli pieni saari ja avovettä. Muutoin lampi oli sammaleisen heitteikön peitossa. Saareen ei päässyt, sillä pintasammal ei kestänyt miehen painoa. Lammen rauhallisesta sijainnista ja meren läheisyydestä johtuen sinne tuli iltalennolla hyvin sorsia. Keksin keinon miten pääsin tuohon saareen ihan avoveden läheisyyteen. 

Vanhat Järvisen sukset jalkaan ja hiihtelin yli heitteikön  saareen. Yksi reisu meinasi kuitenkin koitua kohtalokseni. Olin jälleen lähtenyt ylittämään heitteikköä hieman eri kohdasta ja yllättäen pinta petti. Välittömästi sukset upposivat vetiseen mutaan ja alkoivat vetää nuorta miestä kohti pohjaa. Heitin haulikon piitalle ja adrenaliini kohisi suonissa, kun kädet haeskeli mutaan painuvista suksista siteitä. Viime hetkellä onnistuin avaamaan siteet ja haulikkoa apuna käyttäen väänsin itseni hetteikön pinnalle. En uskaltanut nousta seisomaan, vaan kierittelin kuin keväisiltä jäiltä itseni rantaan. Tuo taisikin jäädä viimeiseksi käynniksi tuolla lammella