A. Aallontien ajatelmia. Jokaisen blogikirjoituksen otsikkoa klikkaamalla tekstiosan alaosaan ilmestyy mahdollisuus tykätä blogista tai kommentoida blogia.

28. tammi, 2020

Eilen tuli kuluneeksi 75 vuotta Auschwitz-Birkenaun tuhoamisleirin vapautuksesta. Leirillä tuhottiin 1,1 milj. juutalaista. Kaiken kaikkiaan juutalaisia tapettiin toisen maailmansodan aikana 5-6 milj. Heidän jäännöksillään (tuhka) lannoitettiin peltoja tai kaadettiin jokiin ja lampiin. Juutalaisiin kohdistunutta, suunnitelmallista ja järjestelmällistä raakuutta, ei voi edes kuvitella.  Antisemitismi nousee jälleen maailmalla. Juutalaiset koulut ja päiväkodit joutuvat euroopassakin olemaan konepistoolimiesten suojeluksessa. Miksi ?

Meilläkin hajanaisia töhrintäiskuja tehdään synagoogiin. Niistä syytetään, milloin vasemmisto, milloin oikeistoradikaaleja

Täällä kotimaassakin tiedotusvälineet saavat ottaa antisemitismin noususta osan omaan piikkiinsä. Juutalaisten jatkuva mustamaalaaminen syöpyy ihmisten korvien väliin. Negatiiviset asiat Palestiinan alueella, jossa juutalaiset ovat mukana, otsikoidaan näyttävän harhaanjohtavasti. Tästä olen jo aiemmin blogin (1.10.2018) kirjoittanutkin.

Kuvassa Auschwitz-Birkenaun komendantti Rudolf Höss hirtettynä 16.4.1947 työpaikkansa krematorion edessä. Hirttäminen suoritettiin ns. lyhyellä pudotuksella. Silloin kuolema tulee hitaasti tukehtumalla. Höss tuomittiin kuolemaan sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä 2.4.1947.

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005648538.html

20. tammi, 2020

 

Maatalousoppilaitoksesta valmistuin keväällä 1979. Nyt oli mielessä ansiotyö. Muutin Karvian keskustaan ja menin töihin huonekaluja vanhalla meijerillä valmistavaan pikku yritykseen. Siellä pääsi hyviin ansioihin, koska ylityöt maksettiin verovapaana kirjekuoressa, kuten palkkakin kahden viikon välein. Siitä sentään verot pidätettiin.

Syystalvella kuitenkin kannoin patjani ja paistinpannuni Poriin Tiilimäelle. Noin vuoden mittainen pestini Satahämeen Osuusteurastamon teuraslinjassa alkoi. Kuten aiemmin olen jo kertonut, se oli työmaailman yliopistoa, jossa ei edes syntyperäänsä tohtinut sanoa. Niin kiihkeää oli vasemmistolainen työympäristö tuohon aikaan. Olin tietyllä tavalla vihainen ja osin katkera siitä suhtautumisesta, mikä noissa piireissä vallitsi alkutuotantoa kohtaan, vaikka se toi heillekkin leivän pöytään.  Hieman se on noista ajoista parantunut, mutta soopaa kuulee ja näkee vieläkin erilaisilla keskustelupalstoilla. Ilmastonmuutoksen nimissä vihervasemmisto suoltaa täyttä puppua.

Lokakuussa 1980 kutsui suomen puolustusvoimat. Pois pääsin kesäkuussa 1981 ja työpaikka Porissa odotti. Piinallisen harkinnan jälkeen soitin, etten sinne enää tule. Mielellään olisivat ”toopen” maalaispojan takaisin ottaneet. Tuo nolo kun teki mitä pyydettiin. Vieläpä hyvin ja kitisemättä. Kesä meni Karvian Osuusmeijerillä koneenhoitajan apulaisena ja marraskuun tuurasin vielä vanhinta veljeäni, joka oli maitojauhetehtaalla samassa paikassa. Talvi -81-82 oli ankara lumitalvi. Se meni pitkälle kevääseen metsätöissä. Moottorisaha ja lumilapio olivat tärkeimmät työkalut metsässä.

Kesä 1982 meni maatalouslomituksia tehdessä. Elokuun lopussa näin sattumalta Maaseudun Tulevaisuudessa  ilmoituksen Ypäjän maatalousoppilaitoksen seppälinjan muutamasta peruutuspaikasta. Lyhyellä varoitusajalla paperit sisään. Tieto valinnasta tuli ripeästi, sillä koulu alkoi jo syyskuussa. Näin alkoi jälleen yksi uusi vaihe elämässä…

16. tammi, 2020

Talvella 1977 olin uuden asian edessä. 16- vuotiaan oli tiedettävä mitä elämässään aikoo tehdä. Haku ammattioppilaitoksiin oli jo talvella. Hukassa olin, kuten hyvin moni nuori tuossa iässä vielä on. Kaksi vaihtoehtoa alkoi kuitenkin hiljalleen hahmottua. Asentaja/koneistaja linjalle ammattikouluun tai maatalousoppilaitokseen tekniselle linjalle. Hain molempiin ja ja kumpaankin hyväksyttiin. Taas oli mietittävää, mutta maatalousoppilaitoksen valitsin.

Maatalousoppilaitos oli sisäoppilaitos, joten viikot asuttiin sisäoppilaitoksessa. Menon voi arvata, kun tuon ikäinen poikasakki oli kyseessä. Meno yltyi joskus hulvattomaksi. Etenkin silloin kun huomattiin, että alakerrassa asuva puutyönopettaja (”prontto”) olikin lähtenyt kotiin Kankaanpäähän yöksi. Paikkakunnan tytöiltä ei puuttunut seurustelukavereita ja jostain syystä he iltakävelynsä maatalousoppilaitoksen ohi suorittivatkin. Tangokuningatar Jaana Lammi asui kylän laidalla. Tuolloin hän oli teini-ikäinen. Myöhemmässä elämässä hänen kanssaan hetken seurustelinkin.

Koulun seppä piti pajan toimistossa Lapuan patruunatehtaan sivuosastoa. Hän uudelleenlatasi siellä omat ja hirviseurueen patruunat. Ruutia ja nalleja oli melkoiset pussukat. Erittäin turvallinen ja järkevä sijainti, pajan toimisto. Nykyään opettaja taitaisi tuollaisesta saada välittömästi lopputilin.

Sepän jäädessä kesälomalle keksimme välittömästi lataamon varaston. Parikymmentäsenttisen putken päät lyötiin littiin ja hitsillä vielä saumat päähän. Poralla reikä keskelle ja siitä putki ruutia täyteen. Iltasella menimme paikallisen tien varteen ja sijoitimme putken kiviaitaan ja sitten tulilanka palamaan. Itse seisoskelin risteyksessä noin sadan metrin päässä. Melkoinen jysäys ja ulina. Tunsin ilmavirran poskellani. Niin läheltä putki meni ohitseni lepikkoon.

Sepän tullessa lomalta töihin totuus valkeni varsin pian. Kloppilauma sai ankarat nuhteet ruutivaraston köyhdyttämisestä. Jouduimme tietysti puuttuvan ruudin korvaamaan. Sepän lataamotoiminta ei aiheuttanut muuta kuin, että ruutikaapin oveen tuli parempi lukko. Abloy.

JK. Tällä viikolla otettu kuva. Tuossa valkoisessa asuimme silloin. Koulua ei ole ollut enää pariinkymmeneen vuoteen.

30. joulu, 2019

 

Vuosi vaihtuu ja 2010- luku jää historiaan. Itselleni se oli muutosten vuosikymmen. Monelta osin astumista tuntemattomaan.

Viimeinen vuosi on ollut hektinen. Yksi hienoista kokemuksista oli, kun sain loppuvuodesta tutustua saksalaisiin maatiloihin ja lihantuotantoon. Töissäkin on tullut käytyä läpi kahdet yt-neuvottelut. Tämä on merkinnyt neljännesvuotta paineen alla olemista. Lopputilejä on jaettu. Hienoa on, että minulla maali häämöttää jo työelämässä. Pääsen rakentamaan sitä savusaunaa.

Tätäkin palstaa tulen pitäneeksi vuoden alkupuolella 8 vuotta. Saa nähdä meneekö 400 000 kävijää sivustolla rikki. Nyt on ollut huippuviikkoja, yli 2000 kävijää viikossa. Jos Luoja suo, niin jatkan näitä höpötyksiä tulevanakin vuonna.

 

Toivotan lukijoilleni Hyvää alkavaa vuotta 2020 !

28. joulu, 2019

 

Joulu siinä ehti jo mennä, mutta palataan hiemaan lapsuuden aikaan. Se oli joskus kuusikymmentäluvun alkupuolella, ensimmäisiä joulunajan muistikuviani. Sanoisin, että v. 1963.

Olin käynyt syksyn aikana useammankin kerran isäni mukana Kukkasmäen pajalla. Se oli siinä Nevalaan mentäessä heti oikealla puolen tietä. Siellä oli puusta ja nahkasta tehdyt isot palkeet. Niillä puhallettiin ahjoon ilmaa, jotta hiilet hehkuivat tulen palavan punaisesti. Näin rauta kuumennettiin muokattavaksi.  Sitä en tiennyt, että mitä siellä tehtiin. Muistan kysyneeni, mutta vastaus oli hieman epämääräinen.

Joululahjat olivat tuolloin tiukassa. Yleensä elintärkeitä pehmeitä paketteja. Sitä ei silloin itse tajunnut. Aattona pajan tuotos sitten minulle selvisi. Se oli pieni potkukelkka. Pieni pojan naskali pääsi kerralla amerikkaan, niin oli suu messingillä. Muistaakseni joulupukki sen toi.

Lapsuuden jouluja kun muistelee, niin täytyy vanhempia ja eritoten perheen äidin panosta ihmetellä. Tuon ajan mahdollisuuksilla, kohtuullisen suureen perheeseen tuli silti aina todellinen Joulu.