A. Aallontien ajatelmia. Jokaisen blogikirjoituksen otsikkoa klikkaamalla tekstiosan alaosaan ilmestyy mahdollisuus tykätä blogista tai kommentoida blogia.

31. elo, 2019

Esikoiseni, rakkaan tyttäreni menehtymisestä tulee tänään kuluneeksi 23 vuotta. Hän täyttäisi loppusyksystä 31 vuotta. Onnettomuus, jossa vastapuolena oli katsastamaton ja lähes jarruton kuorma-auto koitui kohtalokkaaksi pienelle pyöräilijälle.

Kuljettaja vaimoineen (olivat molemmat autossa) jäi tuntemattomaksi sikäli, etteivät he milloinkaan olleet missään yhteydessä. Se asia minua vaivasikin, kunnes kävin miestä tuijottamassa silmästä silmään. En syyllistynyt vihapuheeseen ja käyttäydyin korrektisti. Nämä asiat olin vannottanut itselleni. Vuosien vieriminen auttoi myös asiaa.

Perheeseen tragedia tietysti jätti lähtemättömän jäljen. Kaikkia seuraamuksia ei voinut tietää, eikä ymmärtää. Vuosikymmenten jälkeen näkee asiat jo paremmin. Sukulaisten kanssa asiasta puhuttaessa on myös avautunut se seikka, miten vahvasti moni heistä koki asian. Ilman kyyneleitä ei vieläkään mummut tai vaarit asiasta keskustelleet. Silloin, kun elossa vielä olivat. Enää on yksi isovanhempi.

Astelin syntymäkotini pellolle, vanhalle ladolle. Olen siellä käynyt ennenkin näinä vuosina. Käynti ladolla tuo muistot tapahtumasta liiankin elävästi mieleen ja tunteet nousevat väistämättä aina pintaan.  Siinä se on ollut yli 20 vuotta.

On aika pyyhkiä silmäkulmat ja palata takaisin. Elämä jatkuu.

29. elo, 2019

” No vielä maksan asunnon, auton, puhelimen ym kulut, vaikka töihin ei oo pystyny osallistuun kohta kymmeneen vuoteen 😊 Silloin tällöin vien syömään, teatteriin yms yms.”

 

Tuossa on vastaus blogin kuvassa esitettyyn kysymykseen. Lakkia nostan ja korkealle. Tuo on myös vastaus niille lukemattomille kuolinpesien jäsenille tässä maassa. Moni yrittää viimeiseen asti hyötyä, jopa sairaiden vanhempiensa aikoinaan hankkimasta omaisuudesta. Vielä heidän eläessä. Röyhkeyttä lisää monasti se, että rahat tarvittaisiin vanhuksen hoitoon, mutta perillisen oma suu on tärkein. Pääasiassa sellaiset, jotka jo muutenkin ovat luistelleet elämänsä muiden perseellä. No, niin kauan kun on aikaa, voi tehdä parannuksen. Sen kanssa voi olla helpompi elää.

29. elo, 2019

 

https://www.is.fi/oulun-seutu/art-2000006220109.html

 

Onhan tämä järkyttävää. Ajattelen tulevia sukupolvia, miten he selviävät, kun tämän sortin väestö lisääntyy. Artikkelissa kannattaa huomata  merkille pantava seikka. Kulttuurista johtuva sekin. Mies on yrittänyt erottaa naista hänen kulttuuristaan ja ystävistä. Kun nainen ei ollut totellut, niin seuraukset artikkelissa kuvatut.

Meillä oli vieraita heinäkuussa Tukholman seudulta. Kertoivat miten aikuiset lapsensa perheensä kanssa muuttivat kaupunginosasta toiseen. Turvallisuus-syistä, kuinkas muuten. Ruotsissa peli on jo menetetty. Ikävä kyllä.  Nämä kun eivät ole mitään yksittäistapauksia täällä suomessakaan. Omassa blogissa näistä nykyään uskaltaa puhua, ainoastaan.

Olen monesti todennut, etteivät opitut tavat ja kulttuuri muutu osoitetta vaihtamalla. Tuosta kannasta pidän yhä lujemmin kiinni. Jotkut kulttuurit näkyvät tilaistoissa vuodesta toiseen seksuaalirikosten kärkisijoilla. Ajatelkaas, pääkaupunkiseudulla on maahanmuuttajataustaisia ihmisiä n. 7-8 %. Seksuaalirikoksissa he kuitenkin edustavat yli 50 % .

Venäläiset ovat yksi suurimmista maahanmuuttaja ryhmistä. He eivät kuitenkaan ole tuon listauksen kärjessä. Taannoin Vietnamista tuli venepakolaisia, onko kuulunut pahaa sanaa ? Ovat töissä ja hoitavat asiansa. Elävät maassa maan tavalla.

27. elo, 2019

 

Se oli joskus kahdeksankymmentä luvun puolen välin jälkeen. Vakio karjankuljettajani oli kylvötöissä. Häntä sijaisti kuorma-auto kortin omaava henkilö. Nämä ovat kaksi tyystin eri ammattilajia. Lähtökohtaisesti minua harmitti syksyin keväin, kun ns. oma kuljettaja vietti ”lomaa” peltotöissä.

Jännitystila oli aina korkealla, kun työskentelin ihmisen kanssa, joka ei ollut eläinten kanssa toiminut. No, osasi kuitenkin jotenkin karja-auton ovelle peruuttaa, kunhan huhdoin auton takana, kuin heinämies, jottei rakennus kaatunut. Isältäni olin heinäpellolla oppinut sellaiset käsimerkit, että kovemmankin naaman veri ohjauspyörän takana hyytyi ja nenänpää meni kalpeaksi.

Se oli toiseksi viimeinen paikka ja elävänä sellainen 700 kg.n sonni. Parressa kiinni. Heti riimuköyden kanssa sisälle navettaan astuessa tiesin, ettei kaikki ole hyvin. Normaalisti kuljettaja teki ne työt, mitä minä tein nyt. Laitoin riimun päähän ja vedin köydestä autoon, jossa sidoin kiinni. Oppiskloppi tyyräs takaa ja laittoi autossa portin kiinni, ettei pääse livohkaan.

Sonnilla oli kahleet käyneet pieniksi ja kasvaneet niskaan. Tämä tiesi sitä, että kahleet piti ottaa parresta irti ja eläin viedä niiden kanssa teurastamoon. Tämä tarkoitti yleensä tilalle eläinsuojelutarkastusta.

Sonnin silmistä näki, ettei se touhustamme erikoisesti tykännyt. Ihme. Sain kuitenkin vedettyä sonnin autoon kohtuullisen hyvin. Siinä vaiheessa, kun jouduin irroittamaan toisen käden köydestä viedäkseni  sen pään seinässä olevan sidontasilmukan läpi sonni raivostui. Parhaansa teki, että olisi saanut tehtyä minusta muusia. Tosin oli hieman hitaampi. Loikkasin kuin pantteri Serengetin tasangolla paviaanin niskaan. Minä tosin aidan yli. Pahaksi onneksi saranatapin väännetyssä nokassa oli veitsenterävä jäyste. Se viilsi päälakeni auki. Verta tuli sananmukaisesti kuin härän kurkusta.

Yksi paikka piti vielä hakea. Kiristettävän lakin nyörin vedin niin kireälle, ettei veri valunut lakista ulos. Niin otettiin viimeinenkin paikka kyytiin ja siitä urku auki lääkäriin. Astuessani paikallisen terveyskeskuksen ovesta sisään otin lakin päästäni. Veri suorastaan tulvahti kasvoilleni. En muista, koska olisin yhtä nopeasti päässyt tohtorin pakeille. No, seitsemän tikkiä, ei sen pahempi.

Uusi parturi yleensä kysyy arven nähdessään, että mitä on tapahtunut. Kerron aina ottaneeni sonnin kanssa yhteen ja että se on lannoitteena tehnyt tehtävänsä ja minä istun parturissa.

25. elo, 2019

 

Yli viisikymmentävuotiaan Masun uralla on monenlaisia merkkipaaluja. Ulkopuolisen silmissä ne saattavat tietysti näyttää kummallisilta.

Muutama saavutus lienee syytä vielä kirjata. Omalle äidille ruohonleikkurin hakemisesta runsaan sadan kilometrin päästä piti saada kilometrikorvaus. Oman äidin kuljettamisesta röntgeniin  (muut sisarukset eivät ehtineet) täytyi Masun myös saada kilometrikorvaus. Kuiva halkopino paloi huonosti äidin uunipuina, paremmin Pornaisissa. Näin polttopuiden hankinta tietysti oli huomattavan edullista. Äidille ei niinkään.

Muistisairaalta äidiltään hän lainaili rahaa ja ihan kaikki sataset eivät takaisin osanneet. Läheisten pettämisestä oli tullut taidetta sepustuksen maailmanmestarille.

Kruununjalokivenä on tapahtuma, jonka jälkeiset tapahtumat antavat Masulle yksinoikeuden arvonimeen ”Vakuutusmies”

Hänen lähipiirissään sattui tragedia, onnettomuus, jossa uhri menehtyi. Masu ei saanut myöhemmässä vaiheessa yön päivän rauhaa miettiessään oliko uhrilla vakuutus ja saivatko omaiset siitä kenties jotain korvausta. Tätä asiaa hän taikinoi ja rummutti alkoholisoituneelle veljelleen. Tässä kohtaa hän myös onnistui näyttämään kykynsä manipuloinnissa. Hän sai veljensä soittamaan omaisille ja kysymään asiaa. Siis, kysymään omaisilta, että saitteko rahaa vakuutuksesta, kun lähiomaisenne menehtyi. Näin arvonimi on tienattu ja ansaittu.

 

Kirjoittajan omat kommentit :

Olen saanut paljon palautetta tästä blogisarjasta. Hyvin paljon on tullut sen suuntaista, että on koettu asioiden liippaavan hyvin läheltä omia kokemuksia. Onhan tuo kokonaisuus tietyllä tavalla vertaansa vailla, muttei kuitenkaan mitenkään tavatonta. Päivittäin ko. luonteenlaadun kanssa lukemattomat ihmiset joutuvat tekemisiin. Nämä oman elämänsä sankarit kokevat olevansa oikeutettuja kanssa ihmisten polkemiseen. Tämänkin tarinan päähenkilö on selvästi hionut huippuunsa läheistensä huijaamisen. Sosiaalinen piiri kaventuu, ystävät kaikkoavat ja lähipiirikin karttaa. Lopputuloksena voi olla, että saa yksin katsella ikkunasta auringonlaskua ja miettiä oman elämän virhearvioita.

 Blogisarjaa tehdessäni kysyin ystävältäni, että ymmärtääkö tämä päähenkilö tehneensä tai toimineensa kyseenalaisella tavalla. Vastauksena sain ” ei ymmärrä”. Henkilö on selvästi patologinen valehtelija. Valehtelun tavoitteena on henkilökohtainen hyöty, silloin oireet viittaavat vakavasti narsistiseen persoonallisuushäiriöön.

Blogisarja perustui ystäväni kertomuksiin, nähtyihin dokumentteihin, nauhoituksiin hänen käynnillään, sekä lukemattomiin tarkistus soittoihin. Hänen mielestään on hienoa, että hän saa jotenkin tuoda tämän tarinansa esille.

 

                                                                     The End