18. loka, 2022

Reissumiehen ruokapaikat

Vuosikymmenet suomea kiertäneenä on reissumiehelle tullut tutuksi mieleiset ruokapaikat. Abc.t olen suosiolla unohtanut, pois lukien Jalasjärven Abc. Siellä kysyin kokilta, että tuleeko heille ruokalistat annettuina ? Hän vastasi, että tulee. Tiedustelin sitten, että miksi teidän ruoka poikkeaa positiivisesti maultaan muista Abc.n ruokaloista. Vastaus yllätti, sillä hän sanoi tuunaavansa ruuat, koska ei halua tarjota asiakkaille sellaista mitä ei itsekään söisi. Loistavaa, kiitin häntä tästä.

Muutamia matkalla tarttuneita ruokapaikkoja. Tuli-Tauko Pudasjärvellä. Kotoinen ruoka, aina jälkiruuaksi myös lättyjä hillolla. Vihiluodon kala Limingassa. Loistavaa lohikeittoa saaristolaisleivän kera. Kotipata Karviassa tietysti, loistavaa kotiruokaa. Tulee syötyä yleensä liiankin kanssa. Wanha Brankkari Parkanossa, erittäin suositeltava. Honka Tradingin ruokala Honkajoella, kotoista, arjen sankareiden todellinen ruokapaikka. Täällä yllätin nuoren kokkinaisen.

Yhtenä ruokana tuolla oli maksakastiketta, jonka suuri ystävä olen. Sen teko on taitolaji. Täällä se oli enemmän kuin erinomaista. Miltei suli suussa. Lähtiessäni menin kassalle ja ylläni oli edustamani työantajan logolla varustettu takki. Kerroin, että minulla on kokille asiaa. Yleensä nämä pyynnöt tietävät kokille vaikeuksia. Niin kuviteltiin tälläkin kertaa. Hieman yli kaksikymppinen nuori nainen tuli kasvot vitivalkoisena. Kysyin, oletko sinä tehnyt tuon maksakastikkeen ? Ky…yyllä oli vastaus. Näytin takissani olevaa logoa ja kerroin olleeni elintarvikealalla yli 38 vuotta, joten uskonet, että tiedän jotain siitä ja sillä kokemuksella nyt puhun. Kiitin ja kerroin, että olen syönyt tänään yhtä elämäni parhainta maksakastiketta ja olen sentään joskus ollut hienoissakin ravintoloissa.

Nuoren kokkinaisen oli silminnähden vaikea pitää itseään koossa. Hän kiitti ja vilahti kuin kärppä takaisin keittiöön.