7. syys, 2022

Muistoja Karpaateilta osa 59. Savottaa yms.

 

Pääsin puolustusvoimista kesäkuussa 1981. Palvelin lääkintämiehenä. Niistä opeista on ollut siviilielämässä hyötyä. Olen tullut mm. kolmasti paikalle auto-onnettomuuteen ensimmäisenä. Rauhallisuus ja toimintakyky ovat olleet selkärangassa.

Minun piti mennä takaisin työpaikkaani SataHämeen Osuusteurastamon linjaan Poriin, mutta se tökkäsi. En tuntenut elämäntehtäväksi seisoa kahdeksaa tuntia liikkuvassa linjassa veitsi kädessä. Muutaman viikon lomailun jälkeen polte tekemiseen kasvoi ja myös rahasta oli pula. Pestauduin Karvian Osuusmeijerille koneenhoitajan apulaiseksi. Tehtävä oli höyrykattilan lämmitys ja järjestelmän valvonta. Siinä vierähti marraskuun loppuun.

Naapurin isäntä oli tehnyt omille voimavaroille täysin ylivoimaisen metsäkaupan hankintana. Tarkoitti siis sitä, että puut piti itse kaataa ja hommata pinolle autotien varteen. Hän saikin ylipuhuttua minut mukaan tähän talven kestävään urakkaan.

Talvi oli erittäin luminen. Ilman mitään suojavarusteita saha kädessä ja lapio olkapäällä kahlasin kinoksissa puulta toiselle. Välillä ajettiin hytittömällä Fordsonilla jälkiä. Juontopankulla puut vedettiin pitkinä tien varteen, jossa ne katkottiin määrämittaan ja nosteltiin käsin telalle.

Lumet sulivat huhtikuun alkupuolella, jolloin olimme viimeisellä palstalla. Kunto oli kuin kiviaitaa ja puuta meni vauhdilla nurin. Sahakin liikkui karsittaessa notkeasti pitkin puunrunkoa. Nuori mies oli elämänsä kunnossa.

Vahinkokin meinasi sattua. Useampi pitkä runko oli vedossa juontopankulla, kunnes jäivät nakeliin kaarteessa puiden väliin. Belarus löi runtua, eikä isäntä nähnyt minua. Juoksin sahaamaan latvusta poikki. Laitoin toisen jalan tukkien päälle. Kun puu meni poikki, niin jalka putosi väliin ja samalla puut traktorin vedosta johtuen menivät kiinni. Raahauduin useita kymmeniä metrejä, kunnes isäntä huomasi minut. Onneni oli, että olin ehtinyt laittaa paksuhkon ”taukotakin” päälleni, eikä osunut kantoa reitille. Siitä selvisin kuin ihmeen kaupalla pelkillä mustelmilla.

Savotan jälkeen oli jälleen mietittävä mitä nyt? Minua oli maalaistalon poikana harmittanut surkea hitsaustaitoni, joten hakeuduin muutamaksi kuukaudeksi hitsauskurssille Kankaanpäähän. Tyydyttävä taito tuli sieltä mukaan. Ei kuitenkaan telakkahitsariksi asti, enkä aikonutkaan. Seuraavaksi talveksi rantauduin Parkanoon maatalouden verotusta käsittävään koulutukseen. Välillä tein lomitustöitä henkeni pitimiksi.