1. syys, 2022

Kerhotoiminta

 

Nimimerkki ”Hartsa” kyseli Juha Suomelan zetorsivuista, kun ovat kadonneet. Tarkemmin asiaa tuntematta hän  lienee lopettanut sivuston ylläpidon. Laajemminkin näyttää siltä, että zetor-rintama on hiljentynyt. Osasyynä varmasti koronan aiheuttama katkos kaikissa yleisötilaisuuksiissa.

Myös zetorsukupolvi alkaa olla iällä ja tapahtumien järjestäminen ja innovointi eivät ole enää niitä elämän tärkeimpiä asioita. Toistakymmentä vuotta sitten, kun itse olin vielä aktiivisesti mukana, niin mm. kyntökilpailussa oli useitakin nuoria osallistujia. Enää ei näy.

Pitäisi myös uudistua, kehittää oheen muutakin kiinnostavaa juurikin nuoremmalle sukupolvelle. Tämä tietysti syö voimavaroja etenkin yhdistyksen puheenjohtajalta, jonka täytyy aina olla etukomennuskunnassa tehtiin mitä tehtiin. Siihen vaan ei aina voimavarat riitä.

Yhdistykset myös ukkoutuvat. Samat naamat vuodesta toiseen, eikä heillä ole mitään annettavaa. Siinä vaan ei synny mitään uutta. Hommasin aikoinani hallitukseen todennäköisesti ensimmäisen naisjäsenen suomessa, kun puhutaan zetorkerhoista. Kyntötuomareina oli myös naisia, jotka tunsivat maatalousalan. Jotkut heistä olivat myös ihan konkreettisesti omilla tiloillaan peltotöissä.

Eräs hallituksen jäsen kritisoi tuolloin kovin valintojani. Johtuiko siitä, ettei hän itse koskaan menestynyt kilpailuissa vai sovinistisista piirteistä. Tuon tyylisellä asenteella ei kerhon toiminta edisty millään tavoin. Valitettavasti monessa yhdistyksessä on henkilöitä, joille tärkeintä on se, että saa istua hallinnossa. Siihen jäävät tärkeimmät saavutukset yhdistyksessä.