11. elo, 2022

Sosiaalinen tapahtuma

Kankaanpään toripäivät olivat ennen vanhaan maan kuulut. Nykyäänkin kesäaikaan ja erityisesti kesä-heinäkuussa melko vilkkaat. Olen pitänyt tapanani poiketa kerran kaksi kesässä. En niinkään varsinaisten torien takia, mutta lättykahveilla.

Tälläkin kertaa sijoitin käyntini niin, että olin aamulla yhdeksän jälkeen paikalla. Siitä oli sitten hyvä jatkaa työmatkaa. Hiljalleen paikalle valui selkeästi eläkkeellä olevaa iäkkäämpää väkeä. Muutaman hengen ryhmiä oli juttelemassa torikäytävillä. Tuttuja oli löytynyt ja maailmaa ja yhteiskuntaa laitettiin paremmalle tolalle.

Ostin lätyn hillolla ja ”moottorikermalla” varustettuna. Kahvi tietenkin myös. Siinä syödessäni seurailin ympäristöä. Yksinäinen vanha herra saapui kahville. Vanhan tavan mukaan suorat housut oli puettu päälle ja jalkaan laitettu Pomarfinin nauhattomat. Harvakseltaan kulkevat ihmiset tervehtivät tuttujaan.  Vanhemmat tulivat aikuisen tyttären  (oletus) kanssa kahville. Selvästi tämäkin on perinne. Yksi pariskunta piti vakavaa neuvonpitoa siitä, mikä olisi hyvä pöytä nauttia näistä antimista. Ratkaisu löytyi loppujen lopuksi rouvan ehdotuksen mukaisesti. Yllätys 😊

Autolle kävellessäni vastaan tuli lisää torin ystäviä. Etukumarasta ja askelluksesta päätellen sinne oli kiire. Selvästi toripäivät on myös tärkeä sosiaalinen tapahtuma. Jotain ehkä ostetaankin, tavataan tuttuja ja laitetaan asiat kuntoon. Elantonsa varsityöllä raapineille takametsien naisille ja miehille toripäivät on nykyihmisen ulkomaan matka.