18. tammi, 2022

Sivustoni täyttää vuosia

 

Katselin, että olen ensimäisen blogini kirjoittanut tälle sivustolle 11.3.2012. Siitä tulee kuluneeksi kohta kymmenen vuotta. Tuo aika on mennyt kuin siivillä ja paljon on tapahtunut. 

Tuo vuosi oli mekityksellinen ja merkillinen. Vaihdoin keväällä työpaikkaa, jonka näytin tietävän jo blogihistoriani alkupuolella. Työpaikan vaihdos erittäin kilpailulla ja tunnepitoisellakin alalla oli jälleen kerran heittäytyminen osin tuntemattomaan. Näin  jälkeenpäin tarkastellen tein todella onnistuneen ratkaisun. Muutkin ovat olleet hyviä ja kasvattaneet tähän päivään mitä erinomaisimmalla tavalla. 

Toinen merkityksellinen asia oli tätini kuolema ja sen jälkeiset tapahtumat. Paljastui nimittäin kaikelle suvulle yllätysten yllätys. Tädilläni oli ollut lapsi, jonka hän oli antanut adoptioon noin puolen vuoden ikäisenä. Olin työpaikan vaihdoksesta johtuen kuukauden hyllyllä ja tuona aikana selvitin tämän mysteerin ja löysin kaksi uutta sukulaista. 

Niin, muutaman kerrankin olen 10 vuoden aikana päättänyt lopettaa tämän sivustoni. Lukijoiden lähettämä kannustus ja nouseva kävijämäärä ovat silloin innostaneet aina jatkamaan, mutta tulevaisuudesta ei voi koskaan tietää.