9. tammi, 2022

Saunomisesta

Lukijoita varmaan alkaa jo ärsyttää nämä saunajuttuni, mutta otetaan vielä yksi. Olen viimeisen 25 vuoden aikana saunonut päivittäin. Pois lukien, jos olen ollut sairas tai muu este. Pikku flunssat eivät ole tahtia haitanneet . Kun lapset olivat pieniä jouduin usein livahtamaan  salaa saunaan, koska heille en katsonut tarpeelliseksi saunoa liian usein.

Kun on ammatissa, jossa sosiaalista kanssa käymistä tulee päivittäin paljon, niin saunan lauteilla kaikki nollaantuu. Monet hyvät ideat ja blogikirjoitukset ovat syntyneet siellä.

Eilen lämmitin savusaunan hyvissä ajoin, kun oli muutakin touhuamista pihamaalla. Lähes 9000 askelta tuli taivallettua ihan vain mökkipihamaalla.

Vihta oli hautumassa ja sauna sai siintyä 4 tuntia. Vartalonmittaisissa pehmeissä löylyissä kävin sitten useaan otteeseen ja vihdoskelin. Yksi vailla vertaa oleva seikka on, että myöskin alalauteet ovat lämpöiset. Ne ovat 1,3 m korkeudella, kun koko saunan korkeus on 3 metriä. Siellä sitä sitten istuskellaan kuin Karvian kirkon lehterillä. Silloin tällöin pitkävartisella kauhalla valutetaan vettä kiville sopivasti. Savusaunassa ei napolla präiskästä vettä pitkin kiuasta.

Traktoritkin piti sattuneesta syystä käynnistää. Fergussa ei ole lohkolämmitintä, joten tuo matto oli vedettynä koko konepellin ylitse ja pieni sähköpuhallin runsaan tunnin puhalteli, ja kas, kuin palmun alta Ferguson iloisesti käynnistyi. Vanha masinisti ei suurin surminkaan käynnistä kylmää konetta ja jos käynnistää, niin missään tapauksessa moottoria ei saa "ryntäyttää". Starttipilotin käyttö on linnatuomion uhalla kiellettyä.