5. loka, 2021

Muistoja Karpaateilta osa 55/2. Vaarallinen tehtävä

 

Astuin vanhaan eteiseen, jossa näkyi märkiä saappaan jälkiä. Huhuilin isoon ääneen tervehdyksiä. Avasin keittiön oven ja työnsin sen jalalla auki, jääden itse kuitenkin eteisen puolelle kulman taakse odottamaan mitä tuleman pitää…

Ajattelin, että jos sieltä kirves heilahtaa tai tulee haulikuuro, niin olen oven takana suojassa ja jää aikaa omille toimenpiteille. Ei tapahtunut mitään. Kurkistin oven takaa, ei näkynyt ketään. Huhuilin, mutta ei tullut vastausta, eikä kuulunut mitään ääniä.

Astuin ulos pihalle. Työkaverini lämmitteli siellä Saabin renkaita ja moottori oli viittä vaille kiihdytyskierroksilla. Sanoin hänelle, että lopettaisi hiilikuorman lisäämisen ja tulisi kanssani haukkaamaan raitista ilmaa. Lähdimme tutkimaan navettarakennusta. Sisällä oli parressa viisi kappaletta hyvän näköisiä sonneja. Kunnossa ei ollut mitään vikaa ja ne nassuttelivat kaikessa rauhassa heiniä. Jatkoimme kierrosta, osa eläimistä näytti olevan ulkona vapaana kuin taivaan linnut.

Navetan takana oli ajosilta ylisille ja alla pariovet alakerran latoon. Tässä kohtaa isäntä ilmestyi eteemme kuin taikaiskusta. Tervehdin jämerällä otteella kädestä pitäen ja kerroin nimeni, sekä sen millä asialla valitettavasti olemme liikkeellä. Hyvässä yhteisymmärryksessä kävimme asiat läpi ja korostin, ettemme me ole tässä osapuolena. Hakupäivä oli määrätty ja kysyin, olisiko hänen mahdollista saada ulkoeläimet ajosillan alla olevaan latoon. Isäntä sanoi, että kyllä se häneltä onnistuu.

Jostain syystä karjankuljettaja halusi minut mukaan kyseiselle hakureissulle, vaikka se ei minun toimialuettani ollutkaan. Kun saavuimme karja-autolla mutkan takaa mäen nyppylällä olevan talon pihaan, niin siellä odotti poliisien piiska-auto varustettuna nimismiehellä ja kahdella konstaapelilla…

 

 

To be continued…