18. heinä, 2021

Ahneus tekee sokeaksi osa. 1

 

Pitkän ja osin uuvuttavan taistelun jälkeen syntymäkoti siirtyi 14.7 veljenpojan omistukseen. Tämä oli mitä erinomaisin ratkaisu, jonka eteen työskentelin herkeämättä melkein neljä vuotta. 

Kaikki alkoi 22 vuotta sitten kun isäni menehtyi aivorungon täydelliseen veritulppaan. Tästä johtuen syntyi kuuden hengen kuolinpesä. Tapahtumia tästä tähän päivään kertaan muutaman pienen blogin verran. 

Minusta tuli pyytämättä ja jotenkin luonnostaan äidin luottomies talon asioihin. Olenkin hoitanut niitä tähän päivään enemmän ja vähemmän. Kokonaan olen hoitanut äidin ja kuolinpesän asiat viimeiset 4-5 vuotta äidin muistisairaudesta johtuen. 

Nelisen vuotta sitten äiti siirtyi yksityiseen hoitokotiin oman turvallisuutensa takia. Muistisairaudesta huolimatta hän edelleen tuntee ihmiset, mikä on enemmän kuin hienoa.

Varsin pian tämän jälkeen oli selvää, että syntymäkoti 160 m2 neliön asuntoineen olisi parempi myydä. Sen ylläpito tulisi olemaan liian raskasta. Semminkin, kun yksi kuolinpesän jäsenistä oli kysynyt juristilta ja esitti, että äidin yksin kuuluu maksaa talosta johtuvat kaikki kulut. Hän ei osallistuisi. Hän oli sitä mieltä, että äiti saa hoitomaksujensa lisäksi maksaa kaikki talon kulut vajaan tuhannen euron netto eläkkeestä.

Miten tämä lähes neljä vuotta kestänyt dolorosa viimein saatiin (sain) maaliin. Siitä ja menneiden vuosikymmenien tapahtumista lisää myöhemmin.