25. touko, 2021

Koronarokotetta

 

Hain kaksi ja puoliviikkoa sitten ensimmäisen koronarokotteeni. Keho on vastustanut rokotetta melkoisen vahvasti. Ensimmäisenä yönä nukuin (makasin) neljän peiton alla ja vilunväristykset olivat päänsäryn kanssa järkyttävät. Kolmantena yönä nousi kuume, joka laski aamuun mennessä.  Sitten useampana aamuna kurkku oli kipeänä, mutta parantui päivän päälle.

Toisella viikolla alkoi nenä vuotaa satunnaisesti ja ääni katosi. Se olikin poissa neljättä päivää. Yskä muuttui kohtaustyyppiseksi, muttei sattunut keuhkoihin. Yleiskunto on kuitenkin pysynyt koko ajan kohtuullisena. Eilen sitten soittelin työterveyteen, josta passittivat koronatestiin, jonne menen tänään. Joten karanteenissa olen, kunnes tulokset ovat tulleet. Tein lauantaina Lidlin testin ja se näytti negatiivista. Melkoisen varma olen , että rokotteen vastustamisoireita nämä ovat, sillä influenssarokotteestakin tulen kuumeeseen.

Tunnollinen työntekijä sairastaa lomalla, kuten minä siis viime viikolla. Olin projektini parissa, joka edistyy suunnitellulla tavalla. Siitä lisää tuonnenpana.