17. joulu, 2020

Luotettavaa on maamme meininki

Vuosina 1995–1996 henkilö joutui maksamaan entiselle taloyhtiölleen 25 000 markan vahingonkorvaukset. Isännöidessään taloyhtiötä henkilö maksoi taloyhtiön rahoilla omat puhelinlaskunsa, ei toimittanut lainkaan vuoden 1991 tositteita, piti taloyhtiön rahaliikenteestä kirjaa puutteellisesti ja aiheutti yhtiölle taloudellisia vahinkoja.
 
Henkilö joutui eroamaan AKT:stä 1996, koska hän oli laskuttanut samoista työmatkoista kahteen kertaan.
 
Helmikuussa 2009 henkilö sai finanssivalvonnalta moitteet ilmaistuaan sisäpiiritietoa laittomasti puhelinkeskusteluissa. Henkilö paljasti UPM:n ay-johtajille ilmoittamia luottamuksellisia tietoja paperitehtaiden sulkemisista tuntia ennen UPM:n pörssitiedotteen lähettämistä.
 
Käräjäoikeus katsoi 2011 puheenjohtajan (henkilö) henkilökohtaisesti syyllistyneen rangaistavaan tekoon, josta hänelle määrättiin 20 päiväsakkoa sekä 11 000 euron oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuus.
 
Helsingin käräjäoikeuden antoi 2016 tuomion jonka mukaan henkilö on syyllistynyt työriitojen sovittelussa annetun lain rikkomiseen ja tuomitsi rangaistuksena 20 päiväsakkoa. 2018 Hovioikeus piti tuomion voimassa ja lisäksi tuomitsi henkilön korvaamaan Metsäteollisuuden oikeudenkäyntikulut.
 
6. kesäkuuta 2019 henkilö nimitettiin Suomen pääministeriksi. 3.12 2019 henkilö joutuu eroamaan pääministerin tehtävästä, luottamuspulan takia.
 
Nyt Antti Juhani Rinne nimitetään perustuslakivaliokunnan puheenjohtajaksi. Perustuslakivaliokunta on perustulain ja sen kanssa läheisessä yhteydessä olevan lainsäädännön ylin valvoja.