11. helmi, 2020

Kuolleen miehen alasin

Niinhän siinä käy, että kun jostain innostuu, niin se vie mukanaan. Edellisen blokin johdosta aivot tekivät taustalla työtä. Minulla on sellainen kummallinen ominaisuus, että kun jokin asian aiheuttaa miettimistä, niin aivot työstävät sitä nukkuessani. Aamulla kun herään, ratkaisu saattaa olla siinä.

Minulla pitäisi olla alasin. Se, minkä aikoinani korjasin Ypäjän maatalousoppilaitoksella. Päivän se kuumeni ahjon reunalla, sitten seppä Martikainen haki toimistostaan jotain erikoispuikkoja sähköhitsiin ja sanoi ” hitsaa noilla lohjenneet reunaat”.  Seuraavana päivänä pinta ajettiin jyrsimessä suoraksi. Lekatestin jälkeen se todettiin paremmaksi kuin uusi.

Olosuhteiden pakosta, eräät ryökäleet veivät myöhemmin  alasimen mennessään, vaikkeivat sitä ikinä tarvitse. Heilläkin se oli ns. pitkässä lainassa. Eivät ole sitä minulle antaneet, vaikka olen luvannut rahalla ostaa. Alasimen edesmennyt oikea  omistaja ja vielä hänen tyttärensäkin sen minulle antoi. Tätä korttia, en tietenkään ole käyttänyt, vaan yrittänyt omaani ostaa.

Ei hätää, edellinen blokini laittoi aivoihini vauhtia. Työkaverini hommasi minulle 90 eurolla A- mallin alasimen. Sanoisin, että voi tätä ilon päivää. Pitäkää tunkkinne. Edelleen.