4. helmi, 2020

Liturgiaa

Olen aiemmin useasti kirjoittanut tiedotusvälineiden oman agendan ajamisesta. Lehtitalot lähtivät aikoinaan keskinäisellä sopimuksella kertomaan euroopan unionista vain myönteisiä asioita. Näin varmistettiin oikeanlainen äänestys suomen liittymiseksi euroopan unionin jäseneksi. Asian paljasti MTV.n entinen toimitusjohtaja Pekka Karhuvaara. Asiasta uutisoi Iltasanomat 21.7.2010. Jostain syystä uutinen on poistettu. Sitä ei löydy ?

Pidän Eu.n jäsenyyttä hyvänä asiana. Tapa jolla meidät sinne vietiin oli sitä vastoin häpeällinen tiedotusvälineille. Rahaliittoon ei olisi pitänyt liittyä. 

Edellä mainitun perusteella kannattaa miettiä, miten pieni joukko ihmisiä voi kääntää mielipiteet. Esimerkkinä juuri päätoimittajat ja toimittajat, jotka voivat tällä tavoin omaa agendaansa ajaa. 

Ilmastonmuutos on yksi hyvä esimerkki. Sitä on jauhettu ja jauhettu, johtuen tiedotusvälineiden vihervasemmistolaisuudesta.

Ilmastonmuutos on totta. Osa ihmisen aiheuttamaa, mutta ei kaikki. Mietitäänpäs.Tuli jääkausi ja se suli. Ei ollut savupiipputeollisuutta ja polttomoottoria ei edes keksitty. 

Eilen sitten saimme kuunnella ilmastopoliittista liturgiaa. Teollisuuden sähköveroa lasketaan. Arvaatkas kenen sähkövero tulee nousemaan ??