10. marras, 2019

Ajasta ikuisuuteen osa. 5/5

 

Sunnuntai 6.12.1998 klo 07.30. Olin nukkunut huonosti, kevyttä unta. Ilmeisesti edellisen päivän tapahtumat vaikuttivat.

Syntymäkotiin astuessani näin äidistä heti, että jotain oli tapahtunut. Isä oli soittanut puolisen tuntia aiemmin. Hän oli jälleen vaatinut tulemaan sairaalalle, puhe oli ollut hieman epäselvää ja puhelun aikana hän oli mennyt tajuttomaksi. Aamupäivän aikana selvisi, että kyseessä oli täydellinen aivorungon veritulppa.

Tunnelma ei ollut kaikkein paras, mutta aamupäivän aikana siat paloiteltiin. Siivosin jäljet ja kävin hakemassa mökiltä tavarat ja laitoin siellä paikat kuntoon. Ajoin lihakuormani kanssa Porin kautta. Selväksi tuli, etteivät asiat siellä olleet ollenkaan hyvin.

Joulupäivän aamu 25.12.1998. Otin lankapuhelimen luurin käteeni ja painoin nappia ”soita takaisin” Toisessa päässä vastattiin Satakunnan keskus-sairaala osasto xx  ja hoitaja xx. Kerroin nimeni ja että olette yrittäneet tavoitella. Hetken hiljaisuus ” Otan osaa, isänne on menehtynyt yöllä”

Runsaan viikon päästä tein niin kuin isäni oli lähteissään pyytänyt. Hain hänet kotiin.

Tänään sunnuntaina 10.11.2019 on isänpäivä. Tämän kirjoitussarjan omistan isäni muistolle. Meillä oli aikanamme omat kriisimme. Niistä selvittiin, se vaati molempien osapuolien vastaantuloa ja kunnioitusta. Viimeisten vuosien aikana huomasin hänen suhtautumisessaan selvän muutoksen. Viimeiset hetket ja keskustelut kotona ennen lähtöä vahvistivat käsitykseni oikeaksi.