8. marras, 2019

Ajasta ikuisuuteen osa. 4/5

 

Lauantai 5.12.1998 iltapäivällä. Siivoilin teurastuksen jälkiä karjakeittiössä. Seinätkin oli harjattava, puuha kun on aluksi hieman veristä. Ylimääräiset teurasjätteen vein Fordilla metsään. Sieltä niitä ei enää muutaman päivän jälkeen löydä.

Tämän jälkeen oli valmistauduttava huomiseen, leikkuupöytä ja laatikot oli saatava paikoilleen, sillä aamulla klo 9 aikoihin Mauri tuli paloittelemaan lihat. Hän on yksi parhaista tuntemistani tuon alan ammattilaisista. Iltapäivällä joskus klo 17 olin saanut nurkat kuntoon. Sanoin äidilleni, että menen laittamaan mökille takan lämpiämään. Sovittiin, että tulen klo 19 aikoihin iltasyömiselle ja sitten soitamme kuulumiset Porista Satakunnan keskus-sairaalalta.

Istuin ja söin pannaria, tuota herkkua, jota äitini tapasi tehdä. Itseasiassa se oli kropsua pohjalaisittain. Ohutta, paljon voita. Lankapuhelin soi kamarissa ja äitini meni vastaamaan. Kuulin äänestä, että soittaja oli isä. Ymmärsin kuulemastani, jotta hän halusi, että äidin olisi pitänyt vielä illalla lähteä sairaalalle. Äiti vaikutti vastahakoiselta, oli lauantai ja kello kävi iltakahdeksaa. Menin puhelimeen ja kysyin isältäni ”Oletko sitä mieltä, että meidän pitää tulla sinne ?” Hän vastasi ”kyllä”. Sanoin käyväni mökillä hakemassa paremmat kamppeet ja otan äidin kyytiin ja tulemme.

Vähän ennen Niinisaloa  veljeni soitti ja kertoi soittaneensa sairaalalle, puhuneensa hoitajien, sekä isän kanssa. Hän sanoi, ettei välttämätöntä tarvetta olisi mennä, kun asiat siellä on kuuleman perusteella hyvin. Totesin, että kun minä lupasin, niin kyllä me nyt menemme.

Monen mutkan kautta isä löytyi. Hän oli kohtuullisen hyvin voivan oloinen. Juteltiin niitä näitä. Minkäänlaista letkua tahi muuta hoitolaitetta hänellä ei ollut. Äidin jäädessä juttelemaan menin osastonhoitajan puheille. Hän kertoi, ettei mitään vakavaa ollut, maanantaina siirto Kankaanpäähän ja sitä kautta kotiin. Lähteissäni puristin isää kädestä ja sanoin, että viikolla tulet kotiin.

Tyytyväisinä ajelimme kotiinpäin, sunnuntai oli jo koittanut kun kääriydyin korpimökin peittoihin…