27. elo, 2019

Jäänyt mieleen

 

Se oli joskus kahdeksankymmentä luvun puolen välin jälkeen. Vakio karjankuljettajani oli kylvötöissä. Häntä sijaisti kuorma-auto kortin omaava henkilö. Nämä ovat kaksi tyystin eri ammattilajia. Lähtökohtaisesti minua harmitti syksyin keväin, kun ns. oma kuljettaja vietti ”lomaa” peltotöissä.

Jännitystila oli aina korkealla, kun työskentelin ihmisen kanssa, joka ei ollut eläinten kanssa toiminut. No, osasi kuitenkin jotenkin karja-auton ovelle peruuttaa, kunhan huhdoin auton takana, kuin heinämies, jottei rakennus kaatunut. Isältäni olin heinäpellolla oppinut sellaiset käsimerkit, että kovemmankin naaman veri ohjauspyörän takana hyytyi ja nenänpää meni kalpeaksi.

Se oli toiseksi viimeinen paikka ja elävänä sellainen 700 kg.n sonni. Parressa kiinni. Heti riimuköyden kanssa sisälle navettaan astuessa tiesin, ettei kaikki ole hyvin. Normaalisti kuljettaja teki ne työt, mitä minä tein nyt. Laitoin riimun päähän ja vedin köydestä autoon, jossa sidoin kiinni. Oppiskloppi tyyräs takaa ja laittoi autossa portin kiinni, ettei pääse livohkaan.

Sonnilla oli kahleet käyneet pieniksi ja kasvaneet niskaan. Tämä tiesi sitä, että kahleet piti ottaa parresta irti ja eläin viedä niiden kanssa teurastamoon. Tämä tarkoitti yleensä tilalle eläinsuojelutarkastusta.

Sonnin silmistä näki, ettei se touhustamme erikoisesti tykännyt. Ihme. Sain kuitenkin vedettyä sonnin autoon kohtuullisen hyvin. Siinä vaiheessa, kun jouduin irroittamaan toisen käden köydestä viedäkseni  sen pään seinässä olevan sidontasilmukan läpi sonni raivostui. Parhaansa teki, että olisi saanut tehtyä minusta muusia. Tosin oli hieman hitaampi. Loikkasin kuin pantteri Serengetin tasangolla paviaanin niskaan. Minä tosin aidan yli. Pahaksi onneksi saranatapin väännetyssä nokassa oli veitsenterävä jäyste. Se viilsi päälakeni auki. Verta tuli sananmukaisesti kuin härän kurkusta.

Yksi paikka piti vielä hakea. Kiristettävän lakin nyörin vedin niin kireälle, ettei veri valunut lakista ulos. Niin otettiin viimeinenkin paikka kyytiin ja siitä urku auki lääkäriin. Astuessani paikallisen terveyskeskuksen ovesta sisään otin lakin päästäni. Veri suorastaan tulvahti kasvoilleni. En muista, koska olisin yhtä nopeasti päässyt tohtorin pakeille. No, seitsemän tikkiä, ei sen pahempi.

Uusi parturi yleensä kysyy arven nähdessään, että mitä on tapahtunut. Kerron aina ottaneeni sonnin kanssa yhteen ja että se on lannoitteena tehnyt tehtävänsä ja minä istun parturissa.