25. heinä, 2019

Jäänyt mieleen osa 3.

 

Viisi vuotta sitten sain jälleen takaisin vanhoja alueitani. Kaskelan tilakin kuului jälleen minun asiakkaisiini. Järjestin vanhalla alueellani tupaillan, johon Kaskelatkin saapuivat. Jokunen sana siinä kerittiin vaihtamaan reilun kahdenkymmenen vuoden jälkeen. Perheeseen oli syntynyt vielä tyttö ja poika, jotka nyt olivat molemmin puolin kaksikymppisiä. Emäntä oli mennyt vieraalle töihin ja eläimiä oli enää vähän, lähinnä lihakarjaa. Asiat olivat kuitenkin mallillaan.

Pari vuotta sitten Väinö isäntä soitteli ja sanoi, että nyt heiltä lähtee viimeiset eläimet ja sinun on kyllä pakko tulla käymään ennen sitä. Ajellessani jälleen mutkittelevia korpiteitä kohti Kaskelan tilaa ajatukseni väistämättä palasivat yli neljännesvuosisadan taaksepäin. Sellaista se on.

Emäntä oli leiponut ja pöytä notkui erilaisia herkkuja, kun istuin kahvipöytään. Oli hieno nähdä sydämellisiä ihmisiä, jotka silmin-nähden olivat iloisia tapaamisesta. Keskustelimme myös ne synnyt syvät ja kerroin heille tuon oman osuuteni alkuperän silloin joskus tapahtumiin. Syy miksi he pyysivät minut käymään oli, että he halusivat tavata ja jutella kotoisessa ympäristössä. Yhteiset kokemuksemme myös yhdistivät meitä. Sain myös pysyvän kutsun vierailla tulevaisuudessakin, vaikkei heillä enää eläimiä olekaan.

Ajelin pois, jälleen tuon synkän kuusikon läpi johtavaa tietä. Ajattelin, etten ole hetkeen tehnyt yhtä mieleenpainuvaa käyntiä. Mikä parasta, ihmiset olivat selvinneet, elämä jatkunut ja pilke oli tullut takaisin silmäkulmaan.