21. heinä, 2019

Jäänyt mieleen osa 1.

 

Jälleen on tullut vuosi paahdettua suomea ristiin rastiin. Oulu-Kajaani-Kuopio-Outokumpu-Seinäjoki-Jämijärvi. Siinä pääasialliset ilmansuunnat. Ranua,Pudasjärvi, Taivalkoski,Kiiminki ovat nykyään tuttuja seutuja. Olen 34 vuotta kulkenut suomalaista maaseutua ympäri valtakuntaa. Matkalla on tullut lukematon joukko ystäviä, joiden kanssa pidän edelleen yhteyttä, vaikkei asiakas-suhdetta enää olekaan.

Mieleen painuvia tapahtumia on satoja. Kerron yhdestä, joka on jättänyt minuun lähtemättömän jäljen. Olin tuolloin mukana vielä karja-autossa. Eräässä perheessä sattui dramaattinen tragedia lapsen hukuttua pihakaivoon. Olimme parin päivän kuluttua tapahtumasta hakemassa sieltä eläimiä. Tilanne oli minulle ja  kuljettajallekin erittäin vaikea. Pitkään heillä oli lapsen kuva heti sisään tullessa lipaston päällä. Ihmettelin itsekseni, miksi sitä siinä pitää muistuttamassa. No, tulin itse kokeneeksi myöhemmin, että miksi. Omassa elämässäni.

Talossa oli hyvä ja tuon ajan mittapuun mukaan suuri karja. Lapsen kuolemasta vanhemmat ja eritoten vaimo masentui syvästi. Eläinten kuivittelu ja puhtaanapito hieman kärsivät. Lomittaja ilmoitti eläinsuojetarkastaja Anja Eerikäiselle. Sinisten valojen saattelemana hän ajoi paikalle ja luki ukaasit ja antoi kuukauden määräajan.

Illalla minulle soitteli eläinlääkäri Aune. Olin häntä auttanut vuosien varrella eläinten kiinniotoissa ja paikallaan pitämisessä rokotus- ja verinäytteiden otossa. Palkkioksi olin saanut muutamankin pirtureseptin.

Aunea oli tästä Eerikäisen manööverista informoitu ja valvontavastuu siirtyi hänelle. Aunen ideana oli, että minä auttaisin talonväkeä niiden esiin tulleiden puutteiden korjaamisessa. Emmin aluksi, sillä enhän voinut tietää koko tapauksesta. Myönnyin kuitenkin.

Puhelun päätyttyä soitin Anja Eerikäiselle, kertoakseni syyn eläinten heikompaan hoitoon. Häneltä ei tullut millin vertaa ymmärtämystä asiaan. Ei milliäkään.

 

To be continued