7. heinä, 2019

"Vakuutusmies" osa 2. Vääryyden poluille

 

Nuoruusvuodet jatkuivat lekotellen. Kesät menivät ongella tai variksen pesillä keikkuen. Koulussa läksyinä oli paremminkin, laulua, liikuntaa ja edellisen päivän läksyt. Yksi koulureppu kesti koko kouluajan. Sen verran vähän sitä avattiin.

Peruskoulun yläasteen jälkeen opinnot eivät maistuneet. Jotenkin oli lusmuiltava ja saatava aika kulumaan, kun ajokorttiakaan ei vielä ollut. Kotonakin joutui väkisin jotain tekemään, ettei tullut makuuhaavoihin. Tuohon aikaan 16 vanha sai tehdä lomitustöitä, siitä ammatista muodostuikin vähäisen työuran huippu. Maatalouslomitus oli tuohon aikaan hyvää hommaa. Kaksi kertaa päivässä sai kilometrikorvauksen työpaikalle ja neljän tunnin työstä kahdeksan tunnin palkan.

Kotiolot alkoivat ahdistaa, mutta ajokortti toi siihen vaihtelua. Muutoin oli mukava elää vanhempien luona ja olla heidän ruokahuollossaan.

Muutto kotipaikkakunnalta pois toi laveutta ja suuruutta elämään. Autokaupoilla oli käyty Matti Koskisella. Masu oli maailman miehen elkein poikkeillut hankkimallaan autolla kotona. Sepustus oli valtaisaa, miten isossa maailmassa menee.  Ei aikaakaan, kun isä alkoi saada puheluja autokauppiaalta. Osamaksuerät oli jätetty maksamatta. Isää ahdisti, hän kun oli kuulu jämptiydestään, mutta ei hänen niitä kuuluisi maksaa.

Autokauppias oli pitkään piinannut isää soitoillaan. Tätä kautta äitikin sai kokea omat murheensa asiasta.

Alkoiko maa polttaa jalkojen, sillä muutto oli edessä. Suku ihmetteli, miksi sinne kauas Prunnilan kuntaan ? Totuus siitä siirrosta selvisi  tulevina vuosina. Suunnitelmansa oli siinäkin. To be continued..

JK. 8.7 lomittajissa oli myös säntillisiä , jotka pesivät pyykkiä ja siivosivat tai olivat heinäpellolla, vaikka se ei työnkuvaan kuulunutkaan. Näin tuli 8 h työaika täyteen. Jotkut remontoivat tilan koneita jne..