28. kesä, 2019

Viikon sana, Pride

 

Se on sitten Pride viikko. On tullut varmaan jokaiselle selväksi. Ihan kyllästymiseen saakka sitä ovat toitottaneet mm. Yle. Yrityksetkin ovat menneet mukaan, mutta heidän intressit ovat kaupallisia, tasa-arvo ei ole se asia. Julkisuuden henkilöitä ja politiikkoja on myös näkyvästi esillä. Nyt saa helppoja pisteitä. 

Tasa-arvon edistäminen kaikilla elämän alueilla on suotavaa. Näin pitääkin toimia. Sukupuolinen suuntautuminen, sukupuoli tahi ihonväri eivät voi, eikä saa olla tekijöitä joiden peusteella ihmistä syrjitään. Listaa voisi täydentää loputtomasti. 

Esimerkiksi sukupuolinen suuntautuminen. Ei sitä kukaan valitse tai opi kotona. Jotain rajatapauksia saattaa olla, mutta kyllä se pääsääntöisesti on ns. syntymälahja.Sillä me jokainen sitten taaperramme tätä maallista kaalimaata. 

Täytyy myös todeta, ettei minkäänlainen suuntautuminen voi olla se oikeutus, jolla voi esiintyä ja käyttäytyä niinkuin muita ihmisiä ei olisikaan. Vähemmistöt ovat myös oppineet käyttämään hyväksi osaansa. En voi ymmärtää esim. ex-kansanedustaja Jani Toivolaa, jolla on pieni lapsi. Mitä apua tulee hänelle itselleen tahi tasa-arvolle, jos kertoo kirjassaan miten ja missä, hän ensimmäisen kerran otti pakoputkeen ? Mitä ajattelee lapsi aikanaan, kun lukee tuon kirjan.

Mutta, tasa-arvoista loppuviikkoa kaikille.