10. helmi, 2019

Mäkilegenda

Mäkilegendamme Matti Nykänen menehtyi viikko sitten. Ura oli monisäikeinen. Kaikki muistavat Matin lyömättömänä mäkimiehenä, joka toi suomalaisille mainetta ja kunniaa yllin kyllin. Niin kuin jokaisella, Matillakin oli elämässä sitä nurjempaa puolta. Kaikesta huolimatta hän teki töitä ja elätti itsensä. Hän oli myös siitä harvinainen, että myönsi virheensä ja katui niitä. 

Roskalehdistö tienaa nyt Nykäsen kuolemalla. Valemedia Helsingin Sanomat etunenässä. Viime tiistaina oli Saska Saarikosken kirjoitus tai oliko muistokirjoitus Nykäsestä. Siinä käytettiin sanoja ”surkimus” ”luuseri”. Elikkä miten palvotusta sankarista tuli edellä mainitun kaltainen. Saska Saarikosken kirjalliset tuotokset ovat aina olleet tietyn aatesuunnan värittämää sontaa. Nettiversio oli kuitenkin illalla kadonnut. Ilmeisesti palautteen perusteella. Tämän sai kokea myös Pihla Viitala, joka jakoi samanlaista apulantaa naamakirjassa. Lukijat rauhoittuivat vasta kahden anteeksipyynnön jälkeen. Tätä ennen Viitalan sivut ja spostit olivat täyttyneet vähemmän mairittelevista palautteista. Sampo Terhokin yritti tehdä vaalityötä, kysymättä ensin omaisten mielipidettä. 

Arvoista jälleen. 

Pietarinkadun Oilersit osoittivat sitä oikeaa arvomaailmaa. Maksavat Matin hautajaiset kokonaisuudessaan. Sopivat omaisten kanssa, eivätkä tee siitä numeroa. 

Ennen jätettiin kuolleet rauhaan. Jos ei ollut mitään hyvää sanottavaa, niin ei sanottu sitten mitään. Elämäkertojen ja dokumenttien aika tulee kaikkineen sitten joskus, kun Karvianjoessa on vettä virrannut riittävästi. Kuolleita ei voi enää nöyryyttää. Jäljelle jääneitä omaisia voi, sivistymättömyyttään. Oli sitten kyseessä veli tahi Matti.