3. tammi, 2019

Muistoja Karpaateilta osa 44. Epilogi

 

”Mielevän viisaus on, että hän vaelluksestaan vaarin pitää, tyhmien hulluus on petos”



Aloitan tämän epilogin tuolla raamatullisella sananlaskulla. Haluan myös kiittää pitkäaikaista ystävääni soitosta, blogi-sarjani tiimoilta. Ystävääni, jolle Forssan urani ensimmäisen sopimuksen kävin aikonani tekemässä. Taisi olla syksyllä 1991. Niitä luottoihmisiä on vähän, joiden kanssa voit vuosikymmenet jakaa elämänkokemuksiasi. Ainakin meillä miehillä.

Vielä hieman palaan blogisarjaani. Taivastani synkensi myöhemmin myös se, kun sain tietää, että talon emäntä oli omalla kieroutuneella tavalla pyrkinyt sabotoimaan muutamat seurustelusuhteeni. Ehkä joissakin onnistuenkin. Blogisarjan lukenut, ymmärtää miksi. Ainakin oman vanhan naisystävänsä ja vanhapoika Lehtoniemen seurustelusuhteen päättymisessä oli hänellä oma osansa. Siinä loppunäytös oli oikeastaan surullisen traaginen.

Vuodet ovat kuitenkin vierineet, eikä niissä ole valittamista. ”Niin on hyvä, kuin käy” on ollut mottoni. Aina sen hyväksyminen ei ole ollut päivänselvää, ei sinnepäinkään.

Olen ollut ihmisten kanssa tekemisissä pitkälti yli 30 vuotta. Siihen mahtuu erilaisia tapahtumia, niin hyviä kuin huonoja. Se kuuluu elämään, meillä kaikilla. Elämä on kuitenkin niin lyhyt, ettei sitä kannata tuhlata negatiivisten asioiden mälläämiseen.

Tärkeää on, ettei jää tuleen makaamaan. Etsii ne elämän hyvät puolet ja toteaa ”eteenpäin sano mummo lumessa”