1. tammi, 2019

Muistoja Karpaateilta osa 43. Lopullinen tilinteko

Tilan isännällä oli todettu jonkinasteinen sepelvaltimotauti. Maanviljelys ja sikatalous oli aloitettu ikään nähden kymmenen vuotta liian myöhään. Kuten aiemmista kirjoituksista voi todeta, myöskään sellaista paloa, jota todellisella yrittäjällä tarvitaan, ei ollut.

Tila päätettiin laittaa myyntiin, kun jatkajaa ei ollut. Myyntitehtävän otti Pirkkalainen maatiloihin erikoistunut firma. Ongelmakohdaksi tuli muodostumaan hinta. Se olisi saatava sellaiseksi, että löytyisi uusi katto pään päälle. Tilan käypänen arvo oli niukin naukin velkojen kanssa yhtä.

Eräänä päivänä minulla soi puhelin ja tilan isäntä tarjosi tilakokonaisuutta minulle ostettavaksi. Kaksikymmentä vuotta vanha, loppuun ajettu, alun perin osin keskeneräiseksi jäänyt sikala. Viisikymmentäluvun lopulla rakennettu alkuperäisessä kunnossa oleva puolilaho rintamiestalo. Ainut isompi remontti siihen tehtiin minun ja puolisoni toimesta. Hyvää hyvyyttä tapetoimme sen joskus. Ei tullut kauppoja, edes ajatuksissa. Vielä kerran olisi nyrjäytetty.

Satakunnan maatalouskeskus tai mikä nyt sitten oli ilmoitti, että kauppahinta on liian korkea, sillä ei eläkkeelle päästäisi. Ongelmat olivat pahat, jos lasket hintaa, et saa itsellesi asuntoa. Jos et laske, et pääse eläkkeelle. Ostajiakaan ei oikein ollut.

Taivaan lahjana ilmestyi kuitenkin yksi ostaja, mutta ongelmat olivat edellä kerrotut. Hinnasta kuitenkin päästiin yksimielisyyteen, sitten että jäisi velkojen jälkeen rahaakin. Puhelimeni oli soinut ahkeraan. Ratkaisin kauppatavan, se ei tietysti ollut ihan lain kirjan mukainen, mutta on jo nyt vanhentunut. Yksi ja ratkaiseva asia oli vielä avoinna, esipäätöstä eläkkeestä ei kuulunut.

Tässä kohtaa tein vielä viimeisen isomman palveluksen. Soitin Philipsin järkälematkapuhelimella korpimökkini katolta Forssaan. Olin tutustunut sikatilan emäntään, joka oli kansanedustaja. Hän taisi itse olla eläkelaitoksen hallituksessa tuolloin. Kerroin asian sairaasta sikafarmarista, joka saisi tilansa myytyä, jos nyt vain saisi eläkepäätöksen. Päätös tuli varsin pian.

Muuttotöihin en osallistunut mitenkään. Tavaroita rahdattiin vanhalle pojalle Lehtoniemen Taistolle jatkuvana virtana. Maatalouskoneet maatalousirtaimistoineen kuuluivat kauppaan. Majori, tuo johon olin aikoinani tehnyt moottoriremontin lepäsi sikalan nurkalla. Toinen takarengas oli tyhjänä ja moottori rikki.

Kysyin, että kuuluiko se kauppaan ? Isäntä sanoi, ettei kuulunut, mutta siihen se jää. Esitin sitten, että olisiko minun mahdollista saada se ? Vastaus oli myönteinen, sillä ehdolla, että tulisin tekemään rankakasan vävyn kanssa klavuiksi. Tein viikonlopun klapeja ja hinasin Majorin syntymäkotiini. Myin Majorin Kiikoisiin, muistaakseni 3000 markalla.

Klavutkin siirtyivät vielä Lehtoniemeen ja väki Pirkanmaalle kaksioon. Tässä kohtaa unohdettiin ne muutkin lupaukset. Tosin, se ei enää yllättänyt. Olin kuitenkin saanut monenlaista oppia ja nähnyt ihmisten ahneuden ja raadollisuuden

 

THE END

 

Post Scriptum

Kiitoksia lukijoilleni, monista kommenteista. On ollut avartavaa palata ajassa taaksepäin ja kertoa osa tarinaani. Kuitenkin kunnioituksesta ja inhimillisistä syistä jätin monet mehevät kertomukset kertomatta. Niistä en mitään hyötyisi. Kyseisen tilan väki on ihmetellyt, miksen pidä yhteyttä ? Osin siksi tämä blogisarja, myös itselleni selitykseksi. Hyvää Uutta Vuotta, kaikille lukijoilleni !