31. joulu, 2018

Muistoja Karpaateilta osa 40. Sahtia ja henkistä ylivoimaa

Tilan isäntä oli säyseä ja rauhallinen mies. Nuoretkin viihtyivät hänen kanssaan töissä. Ei rähisty, ei huudettu, vaikka koneetkin joskus hajosivat. Niin monen suomalaisen miehen tapaan hän kuitenkin humalapäissään saattoi löytää itsestään luomakunnan kruunun. Vähintäänkin kotipitäjänsä. Ei aina. Humalapäissäänkään hän ei kuitenkaan ollut väkivaltainen. Saattoi kuitenkin pelästyttää naisväelle lusikallisen housuun ärähtäessään leijonan lailla.

Silloin yleensä bunkkerin ovelle koputettiin ja minua pyydettiin tulemaan yläkertaan. Jostain syystä isäntä aina välittömästi rauhoittui. Oliko syynä säkkisulkeisten ja metsätöiden jäntevöittämä ruumiinrakenteeni vai joskus nuorelta mieheltä nähty räjähtävän salamannopea toiminta. Tiedä häntä. Kait se oli jonkinlaista kunnioitusta.

Moraalisen krapulan tullessa isännälle, keittiöosasto hyppöötti normaalia enemmän. Nöyryyttä löytyi silloin enemmän. Tehtiin niitä unohdettujakin hommia.

 

Olimme uudisraiviolla töissä. Tie sinne meni Hiekkaharju nimisen tilan pihan lävitse. Mukana matkassa oli minun lisäksi, vävy Kerkko, isäntä ja naapuritilan aikamiespoika Keijo, joka oli hieman heikkolahjainen, mutta kiinnostuessaan asiasta ankara työmies. Ainakin hetken aikaa. Hiekkaharjun emäntä pyöräili luoksemme ja sanoi, että miehensä Kassu pyysi meitä poikkeamaan, kun lähdemme.

Niinpä sitten poikkesimme. Kassu oli tehnyt sahtia. Minä (17 v) lupauduin heti kuljettajaksi. Vävy Kerkko oli minua muutaman kuukauden nuorempi, mutta miesten jatkona törpötteli sahtia. Istuskelin suuremman aikaa ulkona poltellen tupakkia. Yhtäkkiä alkoi kuulua raskaita tömähteleviä askeleita sisältä kohti ulko-ovea. Kassu kantoi Keijoa niska/perse otteella ja nakkasi kuin kaurasäkin nurmikolle. Näytti vakavasti siltä, että vierailumme oli päättymäisillään.

Sain tungettua äijäköörin autoon ja muutaman kilometrin kotimatka saattoi alkaa. Ennen kuin sain Keijon mullistettua kotitienpäässä autosta oli hänellä ja isännällä jo kiivasta sanaharkkaa. Kotiin kuitenkin päästiin. Vävy Kerkko meni heti vessaan oksentamaan niin, että koko talo raikui. Isäntä ei kerinnyt kuin suunsa aukaista, niin emäntä kuuli jo uneensa, että humalassa ollaan. Minä istuskelin ulkorappusilla, polttelin tupakkaa ja kuuntelin metelin yltymistä.

Yhtäkkiä ulko-ovi aukesi rämähtäen selkäni takana. Isäntä seisoi siinä ja ärjyi, että ”nyt hän lähtee antamaan sille Keijolle kunnon opetuksen”. Nousin rauhallisesti seisaalleni ja sanoin,” minunkin mielestä se olisi tarpeellinen toimenpide, mutta siinä on yksi paha ongelma”. ”No mikä” ?ärisee isäntä. Vastasin että,  ”sinun pitää mennä ensin tästä”. Lopputulemana oli, että passitin isännän riisuutumaan ja nukkumaan. Näin tein vuosikymmenten aikana useammankin kerran