28. joulu, 2018

Muistoja Karpaateilta osa 34. Kaikkien myllyreisujen äiti

Edellisissä kerrottuun rehustamoon ei kuitenkaan muutamaan vuoteen laitettu siiloja, eikä myllyä. Viikoittain säkitimme 60 säkkiä ohraa ja kuljetimme Kanttinkosken myllylle. Myllyllä säkit piti nostaa kyytistä sisälle. Myllytetyt viljat jälleen kyytiin. Säkkiluku oli tuossa vaiheessa kasvanut arviolta ¼ osan myllytyksen johdosta. Elikkä säkkejä oli jo 75 kpl. Kotona ne kannettiin sitten sikalalle pinolle, josta jälleen kottikärryihin ja käsin jaettiin eläimille. Säkkimäärän joutui siis viikoittain kantamaan neljään kertaan.

"Viljaa Myllylle” blogissani 12.5.2014 olen kertonut myllyn ajosillan romahtamisesta. Tämän johdosta tilattiin sitten tilalle oma mylly. Ennenkuin se oli saapunut ja asennettu, oli löydettävä väliaikainen ratkaisu. Ratkaisu oli vanhapoika setämieheni ja Junkkari kivimylly. Huono päätös. 

Menimme säkkikuorman kanssa setämiehelle. Hän laittoi myllyn lyöntiin ja minut jätettiin mylläriksi. Jälleen nostelin raskaita viljasäkkejä yksin. Äijät katosivat sisälle. Siellä setämies oli ystävällisesti korkannnut Koskenkorva-pullon ja tarjosi isännälle ryypyn. Isännän ryypyn pituudesta hänellä ei ollut kokemusta. Kertahujauksella kurkusta alas meni runsas puoli pulloa. 

Kun olin saanut myllytettyä, oli kotiinlähdön aika. En uskaltanut putoamisvaaran takia ottaa isäntää kyytiin, siksi setämiehen oli kyydittävä hänet kotiin. Lopun jätän kertomatta, mutta setämies ei tuon jälkeen poikennut milloinkaan. Jälleen kanniskelin yksin säkkejä sikalalle.

Mikä oli tehdessä. Sen jälkeen kun olin hylännyt ajatuksen prinsessasta ja koko valtakunnasta, oli minulle todisteltu entistä kovemmin "olet kuin oma poika" "jos ikinä tonttia tarvitset, saat sitä vaikka tuosta pellolta" "kun tämä aikanaan myydään, sinäkin saat palkkasi"