26. joulu, 2018

Muistoja Karpaateilta osa 30. Prologi

Monesti elämässä, että jotain tapahtuu, monen asian ja yhteensattuman pitää kohdata Niin kävi minunkin kohdalla. Kotokuri isän taholta oli kohtuullisen kova, itse olin murrosikäinen ja eteen tuli sopiva tilaisuus.

Tulevissa kirjoituksissa puhun ”isännästä”, ”emännästä” , ”tyttärestä”, ”vaarista”ja ”mummosta”. Olkoon vielä mummon veli vaikkapa ”Olavi”. Hän oli kehitysvammainen, joka oli aikoinaan jätetty maatilan töihin ruokapalkalla. Lisänä selkäsaunat. Nuori isäntä ei sellaiseen koskaan syyllistynyt. Naapurin isäntä, joka oli paljon avussa on "Lasse". Se ei koskaan selvinnyt, miksi hän niin paljon oli töissä, ilman mitään korvausta. Kyläläisillä tietysti oli asiaan omintakeinen selitys. 

Opin noina vuosikymmeninä paljon hyvääkin. Käsittelemään koneita. Korjaamaan ja huoltamaan niitä. Kuvaavaa on, ettei taloon tullut isäntä seuraavan kahdenkymmenen vuoden aikana vaihtanut öljyjä yhteenkään maatilan koneeseen. 

Keskikoulun päättötodistuksen saatuani kannoin kamppeeni lopullisesti tilalle. Siitä alkoi tietynlainen opintie. Tein kaikkea maan taivaan välillä. Maatalouslomitukset, myöhemmin kylvöt ja puinnitkin. Lomituksista sain kunnalta palkan, muutoin taskurahaa silloin tällöin. Ainut aamu jolloin sai nukkua, jos ei ollut mitään erikoista, oli sunnuntai. Silloinkin piti jo iltapäivällä osallistua sikalatöihin. 

Keskusteluissa heidän taholtaan vilahti useasti ” olet kuin oma poika”, ”jos joskus tonttimaata tarvitset saat sitä, vaikka tuosta pellolta” ”sitten kun tämä myydään, saat sinäkin osasi”. Loppuhuipennuksessa, että he pääsivät maatilasta eroon autoin vielä ratkaisevalla tavalla 

Ei minua kukaan pakottanut siellä olemaan,valitsin kuitenkin omasta mielestäni pienemmän pahan.

Tulevat tarinat eivät välttämättä ole kronologisessa järjestyksessä. Vuodetkaan eivät välttämättä tapahtumiin nähden kohdallaan, mutta näillä mennään. Tarina alkakoon.