30. maalis, 2017

Muistoja Karpaateilta osa 22. Elämän koulu alkaa

Maatalousoppilaitoksen jälkeen oli suuri hinku päästä leivän syrjään kiinni. Ensimmäisen kunnollisen työpaikan tarjosi  huonekalutehdas vanhan meijerin kiinteistöllä. Tili tuli kahden viikon välein kirjekuoressa käteen. Ylityöt maksettiin normaalipalkalla, mutta verottomina. Oma vuokra-asuntokin oli kirkolla, se ensimmäinen oma.

Puolen vuoden jälkeen avautui tilaisuus muuttaa isoon maailmaan. Porissa oli tarjolla työpaikka isossa elintarvikealan yrityksessä. Tämä oli alkusysäys myöhempää elämää ajatellen. Se oli yliopisto, jossa maalaispoika oppi selviytymisen taitoja. Yrityksessä oli satoja työntekijöitä. Poliittisesti 80-90 % edusti  kommunisteja ja sosiaalidemokraatteja. Vieläkin nousee kylmät väreet.

Kotonani ei politiikkaa puhuttu, nyt sitäkin enemmän. Toisen työpäivän aamuna työnjohtaja pyysi koppiinsa. Hän kertoi, että olisi etuni mukaista, jos en täällä kertoisi olevani maalta kotoisin.

Mitä ?!?! Olivatko juureni sellaiset, ettei niitä voinut julkisesti sanoa ?!?!? Otin kuitenkin neuvosta vaarin. Puhuin vähän, tein hyvin työni, kuuntelin ja tarkkailin.

Tässä ympäristössä työnantaja oli välttämätön paha, maataloustuottaja siitä heti seuraava, vaikka koko porukan leipä oli kiinni maataloustuottajista. Työ tehtiin rimaa hipoen ja jos jonkinlaista jäynää voitiin tehdä työantajalle tai jopa työkaverille, se tehtiin. Ruoka- ja kahvitunnit puhuttiin politiikka ja agitoitiin. Liittoon liittymisen onnistuin välttämään lupaamalla heti armeijan jälkeen liittyä, nyt säästäisin. Syksyllä 10 pvä lokakuuta astuin puolustusvoimain harmaisiin.  Työpaikka jäi odottamaan, mutta milloinkaan en sinne palannut.

Yllätyksenä ei tullut kymmen vuotta myöhemmin, kun kyseinen laitos suljettiin. Lopullisesti. Nyt paikalla on kerrostaloja. Jäljellä vanhasta on pieni konttori rakennus kerrostalojen katveessa. Se kun on suojeltu.