2. maalis, 2017

Muistoja Karpaateilta osa 21. Sahdin teko

Sahdin teko aloitettiin puhtaiden välineiden desinfioinnilla. Kastamisastia,kuurna ja tynnyri varitettiin kiehuvalla vedellä ja katajan oksilla jo edellisenä päivänä. Muutoinkin puhtaus oli tässä kaiken a ja o. Epähygienisyys saattoi kostautua maitohappokäymisenä, näin ollen sahdista tuli kokkelipiimää.

Kastaminen (imellytys, mäskäys) alkoi jo aamutuimaan. Siinä ohra, ruismallasseokseen laitettiin ensin tietty määrä lämmintä vettä. Ruismallasta oli vain väriä antamaan. Liiallisesta rukiista tuli ”karvas” maku. Kastamista jatkettiin noin puolen tunnin välein, aina veden lämpötilaa nostaen. Seos oli lopulta ohuen puuron kaltaista. Kastamalla vilja imellytettiin, tällä tavalla viljan sokeri muuttui hiivalle käyttökelpoiseksi. Näin käymisreaktion tuloksena syntyi viljan omasta sokerista alkoholia. Mallaspuuro piti keittää kypsäksi muuripadassa. Tämä siksi, jottei nauttijoiden vatsa menisi vikkelälle. Hyvin pienellä tulella, kupla silloin tällöin ja koko ajan sekoittaen, jottei vaan pala pohjaan. Pohjaan palaminen maistui ikävästi lopputuotteessa.

Tämä keittovaihe oli sellainen, jossa olin mukana. Se sekoittaminen oli minun tehtävä.

 

Kypsä puuro laskettiin kuurnasta olkipatjan läpi, jossa oli marjaisia katajan kerppuja. Maltaat jäivät olkiin ja kirkas rusehtava vierre otettiin talteen. Vierre laitettiin käymisastiaan ja myöhemmässä vaiheessa siihen sekoitettiin pieni määrä hiivaa joka oli liuotettu vierteeseen. Mitä viileämmästä vierteen sai käymään, sen parempaa oli sahti. Loppukäyminen tapahtui puutynnyrissä, viileässä. Humalien laiton ajankohtaa en täysin muista, mutta taisi olla käymisvaiheessa. Kuurnan jääneiden maltaiden läpi laskettiin kuumaa vettä ja otettiin viimeisetkin aromit viljasta ulos. Tässä liuoksessa ei kuitenkaan ollut käymisen kannalta riittävästi sokeria. Se lisättiin erikseen tähän käymiserään. Tätä sahdin erää nimitettiin peräkaljaksi (kiljua). Sitä tarjottiin sitten kepulimmille vieraille.

Sahtia tehtiin kerran, kaksi vuodessa. Sellaisina aikoina, ettei se häirinnyt maalaistalon elämää. Muistaakseni isä kävi äidin kanssa jonkunlaista neuvonpitoa tekemisestä. Oliko syynä kenties se, että äiti oli nuorena joskus suolannut äijien sahtipaneen, kun oli kyllästynyt menoon. Melko rohkea teko sanoisin, mutta pohjalainen kun on.  Suolauksen jälkeen sahti maistui pahalle, eikä mennnyt ohimoon. Sinänsä sahdista en muista perheelle olleen koskaan haittaa. Isästä tuli rauhallinen kun oli ottanut lasin kaks tuota mallastuotetta. Äiti varmaan olisi tästä asiasta eri mieltä, sillä olihan siinä joskus muitakin kylän äijiä koolla. 

Sahdin teko loppui, kun isävainaa tuli uskoon -70 lopulla Niilo Yli-Vainion kokouksessa. Uskonnollinen vakaumus hänellä oli jo ennen tuotakin ollut vahva.

Itse en tuohon aikaan enää kotona asustellut.