19. joulu, 2016

Vyörytystä

Demokraattisessa maassa on viime viikkoina jyllänneet voimat, jotka ovat hartiavoimin koittaneet kaataa laillista hallitusta. Viimeksi kyseinen operaatio käytiin Vanhasen hallituksen aikana.

Vyörytys on ollut melkoista. Verorahoilla rahoitetussa 2000 työntekijän Ylessä jälleen muutama toimittaja kuvitteli hetkensä koittaneen. He pelasivat "upporikasta ja rutiköyhää". Tarkoituksena oli Sipilän myllytyksen jälkeen vaihtaa esimiestasolle mieluisemmat johtajat. Toisin kävi, toistaiseksi. Muutama näistä onkin irtisanoutunut, olosuhteiden pakosta. Missään työssä ei tuollaisia katseltaisi kauan. Ei piitata palkanmaksajan ohjeista ja haukutaan esimies julkisesti.

Katsotaan nyt mitä tekee Päivärinta ja Stiller. "Lyykeppi" tekee alihankkijalla töitä Uutisvuodossa. Toivottavasti Uutisvuoto lopetetaan mahdollisimman pian.

Eilen sitten onnistuttiin Hesarin avustuksella vääristelemään oikeuskanslerin lausuntoja. Vasemmisto ja veheriäiset ovat jälleen olleet tyrmistyneitä. Nämä, jotka neljä vuotta ajoivat maata perikatoon, eivätkä saaneet aikaan yhtään mitään. Molemmat puolueet lähtivät hallitustaipaleen lopulla käpykaartiin kasvamaan korkoa. Ei kasvanut. Nyt sitten on suu korviin asti auki.

Maito tulee purkista, sähkö pistorasiasta, raha tiiliseinässä olevasta aukosta. Näilläkö pitäisi mennä ?