24. loka, 2016

Muistoja Karpaateilta osa 16. Tilintekoa

 Olin 16 ikäinen, kun muutin vanhempieni luota pois. Nuoren pojan kapinointi ja kaipuu päättää omista asioista olivat merkittävä syy tapahtumaan. Oliko se järkevää, sitä on turha pohtia, sillä ”niin on hyvä kuin käy”. Tuo on ollut mottoni, tosin sitä ei ole ollut helppo aina hyväksyä.

Välit äitiini ovat aina olleet hyvät, isän kanssa oli aikoja jolloin otettiin yhteen, mutta tietynlainen luottamus säilyi aina. Luottamuksen syvyys avautui minulle vasta isän lähdettyä viimeiselle matkalle. Ambulanssia odotellessa hän sanoi minulle ”tule sitten hakemaan minut kotiin”. En tiennyt sitä viimeiseksi matkaksi, mutta niin se meni.

 

Syntymäkotini on pieni maalaistalo, näin ollen syntyi kuolinpesä. Osakkaissa oli tietysti monenlaista tuulta. Osa oli sitä mieltä, ettei minun kuulu oikeastaan ottaa kantaa mihinkään. Ihan vaan siitä syystä, että olin niin aikaisin lähtenyt pois kotoa. Väkeni tuntien, tiesin että korpitaivalta on edessä, mutta äitiäni en ”susille” jätä. Kahdeksantoista vuotta olen ollut se viimeinen lukko monessa asiassa, jota ei ole ohitettu. Asiat on tullut hoidettua ja iäkäs äitini sanoo ”tämä on ollut hyvää aikaa elämässäni”

 

Äitini täyttää marraskuussa 85 vuotta ja juhlii hyvien ystävien seurassa. Juttua juhlista riittää etukäteen ja hän on silminnähden innostunut. Minustakin tuntuu, että olen ollut kaikki nämä vuodet oikealla asialla.