22. touko, 2016

Muistoja Karpaateilta osa 14. Vauhdin hurmaa

 

Keskikoulusta päästyäni oli uravalinta edessä, niinkuin monella muullakin nuorella. Lukuhommat eivät tuolloin oikein maistuneet, joten lukio oli jätettävä väliin.

Kuinka 16-17 vuotias voi tietää mitä isona haluaa tehdä ? Ei välttämättä mitenkään.

Pääsin kahteen eri opinahjoon. Asentaja/koneistaja linjalle ammattikouluun ja maatalousoppilaitokseen tekniselle linjalle. Kumman valita ? Valinnassa auttoi naapurin isäntä, jolla olin maatalous- ja rakennustöissä viihtynyt varsin hyvin. Hänellä siinä tosin oli oma lehmä ojassa, mutta hyvä niin. Valitsin maatalousoppilaitoksen ja teknisen linjan.

 

Maatalousoppilaitoksen aikaan ajoin myös ajokortin. Pääasiassa se ajettiin Porin kaupungissa. Ei ole paljon kaupunki siitä muuttunut.

Kortin saatuani minulle iski moottoripyörä kuume. Saatavahan sellainen sitten oli. Suzuki 250 GT löytyi Toijalasta eräänä sunnuntaina. Samaisena iltana kävin Niinisalon varalaskupaikalla kokeilemassa sen huippunopeutta. Myötätuulen ollessa 2,5 bofooria huippunopeudeksi tuli testattua 155 km /h.

Seuraavana aamuna puhalsin kouluun arviolta 60 km.n matkan ja illalla takaisin. Koulu oli sisäoppilaitos, mutta olihan tuoreella menopelillä pakko ajaa. Vauhti nousi päähän.

Tiistai aamuna lähdin taas ajamaan opinahjoon. Honkajoen jälkeen soratiellä loivan mutkan jälkeen mittarin viisari värisi 100 km/h tuntumassa. Neljän ”natsan” mutka tuli liian nopeasti vastaan. Pyörän ollessa kuulakerisoralla painoin pelkästään jalkajarrua. Tämän seurauksena pyörä lähti alta yhdessä vilauksessa ja kuljettaja lensi kuin märkä rätti pellolle.

 

Taju meni kankaalle. Viereistä talosta juoksi isäntä paikalle ja huusi ”kävikö pahasti”.Paikalle tulleesta linja-autosta alkoi virrata ihmisiä ulos. Kuulin, kun isäntä kertoi vieneensä siitä pystyssä olleet purakivet kahta viikkoa aiemmin pois. Joku käski mennä soittamaan ambulanssia.

Äänet ja kuvat kirkastuivat, kokeilin jäseniäni. Jalat ja kädet liikkuivat.

Vääntäydyin ylös. Pyysin isäntää auttamaan pyörän pystyyn. Vilkut oli tohjona, lyhty vinossa ja jalkatapit osoitti kaakkoon.

Käänsin käynnistinkammen ja polkaisin, pyörä käynnistyi. Istuin satulaan ja ajelin hiljaa pois jättäen hämmästyneen väkijoukon taakseni.

Pyörän kunnostin ja vammani jäivät niin vähäisiksi, ettei niitä lyhyen tuttavuuden perusteella huomaa ;-)