5. loka, 2015

Muistoja Karpaateilta osa 8. Mikko Repolainen

Seitsemänkymmentä luvun alkupuolella olimme useasti naapurin sokerijuurikasmaalla. Emme kylläkään vapaaehtoisesti. Sieltä yleensä emäntä tuli kysymään ja vanhempamme olivat sitä mieltä, että varsin hyvin klopit kerkiää. Työhaluja ei ollut monestakaan syystä. Vähäisin syy ei ollut palkanmaksu. Sen sai syksyllä sitten myöhemmin, jos sai. Haraaminen kuumuudessa ei muutoinkaan mieltä ylentänyt, semminkin kun se tehtiin käsin. 

Olimme olleet päivän nuoremman veljen kanssa sokerijuurikasmaalla. Vanhemmat lähtivät iltakylään ja taisivat ottaa perheen pienimmän käpynikkarin mukaansa.

Päivästä väsyneenä menimme nukkumaan. Yhtäkkiä koiramme Luffen ääni alkoi kuulua ärhäkkäänä pihalta. Luffe oli ketjuun kytkettynä aittan nurkalla. Osaksi sen takia, että "Konstun" (naapurin mies) saapashousut pysyivät prässissä.

Kipasimme eteiseen katsomaan parahiksi kun ketunpoika juoksee pihan poikki. Huusin nuoremmalle veljelle, että "päästä Luffe irti". Itse otin aittasta juuttisäkin. Törmän pellolla Luffe tavoitti repolaisen, alkoi ankara ärhentely. Kiersin ketun taakse ja avasin juuttisäkin mustan suun. Kettu livahti  säkin suuaukosta kuin luolaan. Kettu odottikin vanhempien sängyn alla heidän kotiintuloaan. Ristimme ketun Mikko Repolaiseksi. Mikko oli useita vuosia lemmikkinä. Täysin ei Mikko  kesyyntynyt, joten hyvät mahdollisuudet sillä oli luonnossa pärjätä. Vapauden koittaessa repo oli 3- 4 vuotias.