27. syys, 2015

Jotta sellaasta

Lehdistö ja tiedotusvälineet ovat käsitelleet viime viikkoina kyllästymiseen asti maahanmuuttajia.

Ongelman ydin on, että muutto on hallitsematonta. Kotimaassa ääri-ilmiöille tilaa on tehnyt valtamedian propaganda asian suhteen. Asioita kaunistellaan ja syötetään totuutena ihmisille. Alle 5% tulijoista on sotaa käyvistä maista ja 70-80 %  nuoria miehiä. Toisin sanoen kaksi pakolaista ( nuorta miestä) sadasta on sodan jaloista lähteneitä. 

Tiedotusvälineiden mukaan rikollisuus ei lisäänny vastaanottokeskusten myötä ollenkaan. Se on jo matemaattisestikin mahdotonta. Esim Punkalaitumella on n. 350 pakolaista eli yli 10 % väestöstä. Pikku kärhämää on ollut. Poliisi neuvoikin paikallisia naisia, etteivät pimeällä liikkuisi yksin. Että sillai, ei syytä huoleen. Toinen ääripää ovat nämä kuumapäät jotka häiritsevät jo maassa olevia muuttajia erilaisin iskuin yms. Tällainen käyttäytyminen ei ole mitenkään hyväksyttävissä.

Asiasta kolmanteen. Masinisti hommiakaan ei ole täysin unohdettu. Tein niin sanotun kuusenaluslöydön, vaikkei se siellä ollutkaan. BMW "kuulapää porilainen" 7-8 hv. Fordsonin kauhassa se kulki kätevästi kotiin. Hymyssä suin tietty. Tiedä sanoa, missä se vielä puksuttaa.