8. syys, 2015

Muistoja Karpaateilta osa 7. Kouluun

Vuosi 1967 oli tapahtumarikas. Molemmat mummuni kuolivat tuolloin. Kumpaakaan isoisääni en nähnyt koskaan.

Elokuun alkupuolella vanhemmat olivat isän veljen luona kauran-niitulla. Seipäälle laitettiin vielä tuolloin. Me klopit olimme "päimme" kotosalla. Vanhan tavan mukaan navetan kokki oli erinomainen leikkipaikka. Monet tarzan huudot ovat siellä kajahtaneet ja liaaneilla menty varsin vauhdikkaasti. Juoksin siellä jalkani rautanaulaan, joka riipaisi säären etupuolelta verisuonen näkyviin. Verta tuli ja olin kauhusta kankeana. Vanhemmista veljistä toinen ymmärsi hakea naapurin "Vannin".  Fanny ja Konsta olivat iäkkäät naapurit. Heistä sitten joskus oma tarinansa.

Vanni kaatoi haavaan kamfäärttiä ja sitoi sen. Muistan myöhemmin kyselleeni vanhemmilta, että paraneekohan siksi kun koulu alkaa ? Koulu alkoi tuolloin syyskuussa ja launtaisinkin oltiin koulussa. Mukana itsellä piti olla leipä ja maitopullo. Ruoka tuli koulusta.

Ensimmäinen kouluvuoteni alkoi siis syyskuussa. Odottelin tienpäässä vuotta vanhempaa serkkutyttöä. Hänen mukanaan kävelin 2 km.n päässä olevalle koululle. Nimeäni en suostunut koulussa kertomaan. Olin sitä mieltä, että mitä se kenellekään kuuluu. Serkkuni joutui sen sitten kertomaan.

Marraskuussa kävellä jolkottelin koulusta kotiin. Honkaluoman kohdalla Kaija, joka oli töissä taksari Laurilla ja Sinikalla huusi "Äitisi on tullut kotiin". Mahanalusta jalkoja täynnä juoksin kotiin. Äiti oli tullut synnytyslaitokselta. Kiiru oli kamariin katsomaan, että mitä sieltä oli tuotu. Viides oli jälleen poika, pieni ja mustahiuksinen. Hiusten väri muuttui ja kokoasiakin korjaantui aavistuksen myöhempien vuosien saatossa. 

Niin, varsin tymäkkää oli kamferi haavaan, mutta hyvin parani jalka. Kiitoksia Vannille sinne jonnekkin.