31. elo, 2015

Perimmäisten asioiden äärellä

 

Tämä päiväni on ollut vaellusta perimmäisten asioiden äärellä. Olin surukäynnillä. Perheenisä oli menehtynyt yllättäen.

Tuossa vaiheessa ihmiset ovat tietynlaisessa shokkitilassa. Asia ei tunnu uskovattavalta, vaikka se totta onkin. Kaikki asiat ovat  jääneet kesken, paljon olisi ollut sanottavaakin.

Niin käy aina, kun lähtö on yllättävä.

Elämän ja koko perheen perustukset järkkyvät. Siperiaa tiedossa. Kun menet nukkumaan, päivä sitä on takana, herätessä päivä sitä on edessä. Voiko koskaan enää hymyillä, onko elämää enää koskaan ? Onko loppuelämä tätä ? Siinä kysymyksiä, jotka masentavat lisää.

 Miten tällaisesta sitten selvitään ? Tärkein asia on aika. Se auttaa asiassa, ehkä kaikkien

eniten. Asian käsitteleminen ja puhuminen ovat tärkeimpiä elementtejä. Läheisten ja ystävien tuen merkitystä ei voi tarpeeksi korostaa. Suru koetaan eri tavalla, yhtä ohjetta tai sääntöä ei ole. Ei ole myöskään oikeaa tai väärää tapaa surra. Yksi asia kuitenkin on varmaa, suru on surtava ja sille on annettava aikaa.

 

Kokemuksesta voin sanoa, että myöskin oma oivallus ja palava halu selvitä on ratkaiseva tekijä. Näiden koettelemusten jälkeenkin, täysipainoinen ja ehkä tietyllä tavalla rikkaampikin elämä on enemmän kuin mahdollista.

 

Tänään oli myös se päivä, kun tyttäreni poismenosta tuli kuluneeksi 19 vuotta. Kävin viemässä kynttilän ja suoritin oman yksinpuheluni.Takaisin ajellessa totesin itseksekseni, että kaikesta huolimatta elämä on elämisen arvoista. Oikein hyvin onkin.