16. elo, 2015

Muistoja Karpaateilta osa 5. Onnettomuus

Vuonna 1965 olimme asuneet vuoden Kaunistossa. Elämä oli alkanut asettua uusille raiteille. Isä oli jäänyt kokopäivätoimiseksi viljelijäksi, eikä enää ollut viikkoja poissa. Peltopinta-ala oli kasvanut ja navetta oli suurempi, joten eläinten lukumäärää voisi lisätä. Navetta tosin vaati remontoimista, jotta se saatiin "nykyaikaiseksi". Minä vietin huoletonta 5 vuotiaan elämää ja keskityin lähinnä leikkimään pari vuotta nuoremman veljen kanssa. Useasti kepalehdimme uteliaina navettaremontti työmaalla.

 

 

Eräänä päivänä päiväruoalla ollessamme isä kertoi, että hän aikoi illalla palauttaa Sillanpään Vilholta lainaamansa kiviporat. Meillä oli veljen kanssa kova halu päästä matkaan mukaan ja moottoripyörän kyytiin. Isä lupasikin ottaa meidät mukaansa. Kun ilta sitten koitti ja tuli lähdön aika, hän ei jostain syystä ottanutkaaan meitä mukaansa. Muistan miten lentäjän lakkiin ja ajolaseihin sonnustaunut isä lähti moottoripyörällä pihasta. Me juoksimme velipojan kanssa tuvan taakse poraamaan surkeaa kohtaloamme. 

 

 

Seuraava muistikuvani on äiti juoksemassa kohti maantietä ja me perässä. Maantielle päästyään äiti alkaa huutamaan ja itkemään. Tiellä näkyy Fordson Major peräkärryineen ja moottoripyörä kaatuneena. Isä makaa ojan pohjalla, mutta on elossa ( ja me porataan velipojan kanssa).

Aurinko oli sokaissut isän läntiseltä iltataivaalta, eikä hän ollut nähnyt, kun naapurin isäntä ajoi pihasta traktorilla suoraan tielle ja eteen. Miesvoimin isä tuotiin kotiin ja pari kolme viikkoa hän vuoteessa paranteli itseään. Toipui kyllä täysin. Poliisia paikalle ei otettu, eikä minkäänlaisia korvauksia koskaan maksettu. Se oli sellaista aikaa.