23. kesä, 2015

Erilainen Juhannus

Runsas puolen vuosisataa on tullut vietettyä suomalaista Juhannusta. Siinä ei mitään vikaa. Nyt oli kuitenkin aika kokeilla jotain muuta ja suunnata Latvian pääkaupunkiin Riikaan.

 

Riika on n. 600 000 asukkaan kaupunki. Vanha kaupunki on paljon laajempi kuin Tallinnassa. Raugava joen suulle rakennettu kauppapaikka on vieläkin vertaansa vailla. Sitä ovat hallinneet niin Ruotsalaiset kuin Venäläisetkin. 

Latvian Juhannus on vanhalla paikalla 23-24 kesäkuuta. Ennen kuin juhlinta alkaa, juhannusmarkkinat myyvät tavaroita pitoihin ja villikukkia kruunuja ja koristeita varten. Seppeleet – villikukista punotut seppeleet symbolisoivat voimaa, ikuisuutta, hedelmällisyyttä ja kauneutta.

Miehillä on tammenlehtiseppeleitä ja naisilla villikukkaseppeleitä. Hienoja erilaisia perinteitä. Koivuja on myös kaikkialla koristeena.

 

 

Lauantaina Riikan katukuvassa oli poliisi vahvasti esillä. Silloin kaupungissa oli Europride kulkue ja jonkinlainen tapahtuma puistossa. Maa on näissä asioissa vielä vanhemman ajattelun kannalla. Kovin turhautuneilta näyttivät poliisit. Heistä näki selvästi, että jotakin muutakin tehtävää olisi.

Summa summarum: Suosittelen matkailukohteena. Palvelut pelaa, ruoka on hyvää ja nähtävää riittää. Lompakko ja puhelinkin tulevat takaisin kotimaahan, kun lievää varovaisuutta noudattaa.