21. syys, 2014

Kuin tuulispää...

Taannoin Armakselle suotiin mahdollisuus palata hetkeksi nuoruuden harrastuksen mailmaan.

Kaksikymmentä vuotta on kulunut, kun viimeksi olen hevosella ratsastanut. Osoittautui, että samanlainen juttu, kuin polkupyörällä ajo. Kerran kun on oppinut, niin aina osaa. Kaiken muun uskoin hallitsevani, mutta satulaan nousu ja siellä pysyminen askarrutti. Elikkä kaikki oleellinen.

Hevosen vierelle tuotiin jakkara, että  pääsisin helposti satulaan. Kuten arvata saattaa, sellaiseen en voinut suostua. Helposti jalka nousi vielä jalustimeen. Satulasta kiinni, ponnistus  ja kas, istuin tukevasti satulassa. Tunne oli sanoinkuvaamattoman ylevä, istuessani jälleen kerran hevosen selässä. Niin hieno ja jalo tuo eläin on.

Ratsastus huipentui lopussa peltoaukealla. Oikein kunnon laukalla tulimme vainion yli.

Kiitokseni vielä, sinne jonnekkin...