3. syys, 2014

Urhoja kahteenkin rekeen

Viikot ovat lähteneet vauhdilla käyntiin, kun työrytmi taas löytyi. Viikonloppuna olin veljenpoikien (2) kanssa saunottelemassa ja parantamassa maailmaa mökillä. Mikäs ollessa, kun nuoret miehet hyväksyvät vielä "äijänkävyn" seuraansa.

Särkikoskea piti käydä katsomassa. Itsellänikin lienee jo kymmenkunta vuotta, kun edellisen kerran vierailin. Nuoruudessa siellä tuli paljon käytyä. Keväällä kalastettiin kutukaloja merroilla kosken alapuolelta. Varsin hyvin niitä siihen aikaan saakin.

Oikeastaan nyt vasta kiinnitin huomiota siihen, miten kaunis tuo koski on. Luonnontilassa, hyvin vehmaan näköinen paikka. Seutu muuten on kohtuullisen karua.

Kosken laakeaa kiviosaa katsellessa tuli yksi muisto mieleeni. Menimme sinne veljen kanssa retkelle. Oli peitot ja evästä mukana. Tarkoitus oli yöpyä. Illan pimetessä veljekset kuitenkin ottivat jalat alleen. Mahan alusta jalkoja täynnä vilistettiin koti-aittaan. Taisimme aamulla saada hieman viisastelua osaksemme ja vähän myöhemminkin.