21. heinä, 2014

Kesälaitumilla

On koittanut odotetun loman aika. Jälleen on yksi vuosi takana. Onneksi vuodet eivät ole täysin samanlaisia, paitsi paljon kuuluttamieni perinteiden osalta. Odotettu tapahtuma on syntymäkotikuntani Karvia- päivät. Siellä kuulee oman heimon murrretta aidoimmillaan. Itsekin havahtuu siellä ollessa, miten opitut murresanat tulevat käyttöön. Vanhojen koneiden paraatissa sen huomaa, kuinka välittömästi ihmiset tulevat juttelemaan. Itsekin tuntee oikein hartioiden levenevän, kun saa laittaa saapashousut jalkaan ja painaa aidon huopahatun päähänsä.

Kesäloman alkajaisiksi täytyi kuitenkin heti paneutua kotitöihinkin. Pensasaidan leikkuulla urakka alkoi. Kaikkea muutakin pikku remppaa omakotitalosta aina löytyy. Sitten voi hyvillä mielin hieman harrastaakin.

ps. Kiitoksia mökillä vierailleelle paketista. Olipa hieno yllätys odottamassa.