24. helmi, 2014

Yhtä juhlaa

Tervehdys kaikille lukijoilleni. Armas on hyvissä sielun ja ruumiin voimissa, vaikka hieman harvemmin onkin sanan säilää käyttänyt. Niin valtateillä kuin maailmallakin tapahtuu.

Kulttuuriministerimme juhli jääkiekkoilijoiden olympia pronssia oikein olan takaa. Matkalaukkukin äijärievulta unohtui Sotshiin. Se hyvä puoli tietysti on, ettei tarvitse kotiin tullessa selitellä. Siellä tiedetään jo. Veronmaksajien rahoilla oli ministerimme liikkellä. Valtion luottokorttia ei pirskeissä kuulemma käytetty, joten aatteelleen uskollinen on mies. Luisteli ikäänkuin kuin muiden luistimilla, jos asian näin leikkisästi voisi ilmaista. Ei sillä, etteikö pronssi olisi ollut juhlimisen arvoinen. Tietysti täytyy myös muistaa, että ihminen se on ministerikin.