9. tammi, 2014

Torstain tarinaa

Aloin muistelemaan tilannetta, jossa kuvasin kuvasin tuon Seppo Kotajärven musisoinnin. Olin kutsunut Isostakyröstä yhdistyksemme vieraaksi Zetor miehiä. Niitä mielestäni oikeita sellaisia. Ei mitään zetor- sinfonian soittajia. Vaikka musiikista kovin pidänkin, niin tämä zetor-sinfonia on karmean kuuloista. Etten sanoisi pehmoista touhua, isoilta miehiltä.

Niin, pitihän Isonkyrön miehiä viedä museolla käymään. Yhtäkkiä kauniit sävelet alkoivat kuulua hallissa. Juoksujalkaa, kameraa hakien suunnistin kohti ääntä. Seppohan siellä soittaa luritteli videon osoittamalla tavalla. Sittemmin hän menehtyi äkilliseen sairauskohtaukseen.

 

Soittamisen ja laulamisen taitoa olen aina ihaillut. Soittamisessa etenkin niitä, jotka soittavat "korvakuulolta". Sellainen oli isänikin, nuoteista hän  ei tiennyt mitään. Hän oli viisikymmentäluvulla ruotsissa metsätöissä ja toi sieltä tullessaan Levin-merkkisen mandoliinin. Niin paljon sillä mandoliinilla on soitettu, että kielisillan messinkeihin on kulunut urat. Myöhemmin jo iällä ollessaan hän opetteli myös haitarin soittoa. Se ei kuitenkaan mielestäni kehittynyt koskaan yhtä soljuvaksi kuin mandoliinin soitto.

Minulle nuo taidot eivät ole periytyneet. Kävelin kyllä 15 vuotta sitten kitarakaupasta kitaran kanssa ulos ja kävin soittotunneillakin. Opin kyllä nuoteista soittamaan jotenkin. Tyttäreni oli silloinkin jo kova laulamaan. Yhdessä sitten soitettiin ja laulettiin. Soitin väärinkin, mutta siitä ei huomauteltu. Kymmeneen vuoteen en ole koittanutkaan, joten taidot ovat unohtuneet.

Musiikin kuuntelupuolella sitä vastoin olen nykyään aktiivinen. Netin aikaan, sitä on tarjolla rajattomasti. Pikkurahalla saa hyvät äänentoistolaitteet tietokoneeseen. Mikä parhainta, voi kuunnella niitä kauneimpia. Ainakin omasta mielestä.