23. marras, 2013

Kaamos aikaa

Päivät ovat lyhyitä, ainakin valoisa aika. Suurin osa ajasta kuluu sisätiloissa. Pitkästä aikaa aloittelin taas kunnon kohottamisenkin, Muutamia kertoja viikossa olen käynyt kunnon hikilenkillä. Suru uutisenkin sain. Tätini, joka oli yli 90 vuotias on menehtynyt. Lapsuudenkodistani oli heille matkaa kilometrin verran. Alle nelivuotiaana talsin usein "Kelähälle", sellaiseksi tätini asuinpaikkaa sanottiin. Pientä miehenalkua kohdeltiin ilmeisen hyvin, koska usein heillä olin. Heidän tyttärensä on mm. keksinyt minulle nimen.

Tänään laittelin Fordsoniin ketjut. Onhan taasen valmiina kun talvi tulee. Ei tarvitse sitten kovalla kiireellä alkaa niitä asentelemaan. Ensi viikko vaikuttaakin mukavalta. Näyttää siltä, että työni puolesta rantaudun muutamaksi päiväksi mökkimaisemiin