24. kesä, 2013

Säilyy muistissa

Illalla paistelin muurinpohjalettuja. Sellaisia ohuita ja rosoreunaisia. Niillekkin löytyy oma tarinansa. Joskus seitsemänkymmentäluvun alkupuolella, äitini oli poissa kotoa, joka sinänsä oli harvinaista. Isä käski minun paistaa lettuja (meilläpäin ei pyydelty). Pojanklopin ammattitaito oli tietysti heikonlainen, mutta tehtävä oli. Kohtuullisen kokoisen keon niitä paistelinkin. Syötyään isä totesi " käskin kyllä paistaa lettuja enkä limppuja". Että sillä tavalla kannustettiin. Ei siitä muita traumoja jäänyt, kuin että lettuni ovat nykyään ohuita ja rosoreunaisia. Näkyvät ne maistuvan.

Eilen minua alkoi "klopittaa". Vielä sekin puoli silloin tällöin löytyy. Kävi kunnon puuskainen tuuli. Pitihän minun päästä kokeilemaan miten veneeni aallokossa käyttäytyy. No, hyvin käyttäytyi, kun tässä kirjoittelen.

Tämän iltani kruunasin vielä zetoriajelulla. Leppoisassa säässä oli mukava katsella peltovainioita.