A. Aallontien ajatelmia. Jokaisen blogikirjoituksen otsikkoa klikkaamalla tekstiosan alaosaan ilmestyy mahdollisuus tykätä blogista tai kommentoida blogia.

18. tammi, 2022

 

Katselin, että olen ensimäisen blogini kirjoittanut tälle sivustolle 11.3.2012. Siitä tulee kuluneeksi kohta kymmenen vuotta. Tuo aika on mennyt kuin siivillä ja paljon on tapahtunut. 

Tuo vuosi oli mekityksellinen ja merkillinen. Vaihdoin keväällä työpaikkaa, jonka näytin tietävän jo blogihistoriani alkupuolella. Työpaikan vaihdos erittäin kilpailulla ja tunnepitoisellakin alalla oli jälleen kerran heittäytyminen osin tuntemattomaan. Näin  jälkeenpäin tarkastellen tein todella onnistuneen ratkaisun. Muutkin ovat olleet hyviä ja kasvattaneet tähän päivään mitä erinomaisimmalla tavalla. 

Toinen merkityksellinen asia oli tätini kuolema ja sen jälkeiset tapahtumat. Paljastui nimittäin kaikelle suvulle yllätysten yllätys. Tädilläni oli ollut lapsi, jonka hän oli antanut adoptioon noin puolen vuoden ikäisenä. Olin työpaikan vaihdoksesta johtuen kuukauden hyllyllä ja tuona aikana selvitin tämän mysteerin ja löysin kaksi uutta sukulaista. 

Niin, muutaman kerrankin olen 10 vuoden aikana päättänyt lopettaa tämän sivustoni. Lukijoiden lähettämä kannustus ja nouseva kävijämäärä ovat silloin innostaneet aina jatkamaan, mutta tulevaisuudesta ei voi koskaan tietää.

13. tammi, 2022

Löysin arkistoista kuvan isoisästäni Herman Luomasta. Kuvan takana oli teksti ”Honkajokisten apuna”

Tapaus liittynee valtausyritykseen pääsiäisen aikoihin 1943. Tuolloin kourallinen neuvostoliiton laskuvarjojääkäreitä oli määrätty tuhoamaan Honkajoen Katkonkylässä ollut tykinammuslataamo. Pääsiäisen ajasta johtuen Honkajoen oma puolustusreservi oli keskittynyt enemmän ja vähemmän sahdin tekoon, kun kuuluisa sahtipitäjä kerran on. Paikkakunnan sahdin laatua on kuitenkin yleisesti pidetty huonona. Siksi siellä monesti terästettiin sahtia erinomaisesta humaltuvuudesta, sekä huomattavasti itsetuntoa lisäävällä Karvian pontikalla.

Isoisäni tunsi maisemat kuin omat taskunsa. Hänelle oli selvää, että ainoa paikka johon laskuvarjodesantit voisivat laskeutua oli Luomansivun pitkät pellot. Niiden yläpää oli jyhkeän kuusimetsän reunustamaa. Sinne isoisä oli tiedustelutiedon saatuaan asettunut odottamaan. Hilja vaimo oli laittanut evääksi naurishautaa ja jälkiruuaksi kropsua. Hermanni oli kuitenkin varoittanut, ettei saa kääriä voipaperiin, koska silloin eväitä avatessa kuuluu krapinaa. Se taas voisi kuulaassa ilmassa kuulua kauaskin.

Ruuan päälle Hermanni otti torkut. Yhtäkkiä hän havahtui johonkin ääneen ja havaitsi taivaalla möykkyjä, jotka lähestyivät. Joukot olivat hypänneet ovelasti koneesta jo Kankaanpään Vihteljärvellä ja laskettelivat liitovarjoilla kohti Honkajoen Katkonkylää. Isoisän pelastus oli, että hän nukkui aina toinen silmä ja korva auki.

Pikaisesti laskien varjoja oli taivaalla seitsemän kappaletta ja ne pyörivät ja pudottivat korkeutta illan hämärässä, kuin hanhet laskeutumispaikkaa etsien. Desantteja oli viisi kappaletta ja kaksi varjoa toi räjähteitä. Desantit onnistuivat laskeutumaan peltovainion keskelle, mutta räjähteet lensivät läheisen kuusikon latvuksiin ja jäivät sinne roikkumaan.

Desantit lähtivät hiipimään kohti kuusia joiden latvuksissa kaksi kappaletta räjähdelasteja roikkui. Isoisä mietti kuumeisesti strategiaansa. Napsisiko yksitellen pellolle hyökkääjiä, kuin rastaita viinimarjapensaan oksilta ? Vaarana olisi, että joku kuitenkin pääsisi livohkaan. Isoisälläni oli käytössä jalkaväenkivääri M28-30 varustettuna saksalaisella Steiner huippu kiikaritähtäimellä. Kiikarin läpi hän näki kuusenoksilla roikkuvat räjähteet. Juuttisäkki oli hieman revennyt ja kulmasta pisti selvästi ison räjähteen nalliosa. Tästä syntyikin kuningasajatus välittömästi.

Hän odotteli rauhallisesti kunnes koko vihollisjoukkue oli kuusten juurella. Isoisä päätti kuitenkin luottaa kokeneeseen metsämiehen silmään ja ruuvasi kiikaritähtäimen pois, koska se loi hämärässä varjokuvia. Avotähtäimellä hän sitten otti tähtäimeen tuon nalleilla varustetun räjähdysainepakkauksen. Yksi tarkka laukaus 300 metrin päästä ja jäljelle jäi vain viisikymmentä metriä halkaisijaltaan oleva kraatteri. Tämä kraatteri onkin nykyään viitoitettu Honkajoki-Kauhajoki tieltä. Kesällä siellä käy tuhansia turisteja katsomassa tätä kummallisuutta.

9. tammi, 2022

Lukijoita varmaan alkaa jo ärsyttää nämä saunajuttuni, mutta otetaan vielä yksi. Olen viimeisen 25 vuoden aikana saunonut päivittäin. Pois lukien, jos olen ollut sairas tai muu este. Pikku flunssat eivät ole tahtia haitanneet . Kun lapset olivat pieniä jouduin usein livahtamaan  salaa saunaan, koska heille en katsonut tarpeelliseksi saunoa liian usein.

Kun on ammatissa, jossa sosiaalista kanssa käymistä tulee päivittäin paljon, niin saunan lauteilla kaikki nollaantuu. Monet hyvät ideat ja blogikirjoitukset ovat syntyneet siellä.

Eilen lämmitin savusaunan hyvissä ajoin, kun oli muutakin touhuamista pihamaalla. Lähes 9000 askelta tuli taivallettua ihan vain mökkipihamaalla.

Vihta oli hautumassa ja sauna sai siintyä 4 tuntia. Vartalonmittaisissa pehmeissä löylyissä kävin sitten useaan otteeseen ja vihdoskelin. Yksi vailla vertaa oleva seikka on, että myöskin alalauteet ovat lämpöiset. Ne ovat 1,3 m korkeudella, kun koko saunan korkeus on 3 metriä. Siellä sitä sitten istuskellaan kuin Karvian kirkon lehterillä. Silloin tällöin pitkävartisella kauhalla valutetaan vettä kiville sopivasti. Savusaunassa ei napolla präiskästä vettä pitkin kiuasta.

Traktoritkin piti sattuneesta syystä käynnistää. Fergussa ei ole lohkolämmitintä, joten tuo matto oli vedettynä koko konepellin ylitse ja pieni sähköpuhallin runsaan tunnin puhalteli, ja kas, kuin palmun alta Ferguson iloisesti käynnistyi. Vanha masinisti ei suurin surminkaan käynnistä kylmää konetta ja jos käynnistää, niin missään tapauksessa moottoria ei saa "ryntäyttää". Starttipilotin käyttö on linnatuomion uhalla kiellettyä.

3. tammi, 2022

 

Muuttaessani Merikarvialle 1985 oli selvää, että ennemmin tahi myöhemmin tulee vene hankittavaksi. Toinkin Karviasta Alakosken Laurilta ostetun pienen puisen ja nopeakulkuisen soutuveneen. Siihen laitoin 4 hv.n perämoottorin. Perä painui lähes veden tasolle, kun sillä Karvianjoen suistosta ajelin ulapalle. Ihmiset katselivat kauhunsekaisin tuntein veneilyäni. Tutummat sanoivat, jotta vie takaisin Karviaan, suopeltojen jyrkkäreunaisiin ojiin tuo sopii, muttei merelle. Teetätin isomman tasaperäisen Kankaanpään Veneskoskella veneveistämöllä. Siinä olikin sitten jo 20 hv.n yamaha perämoottorina ja maisemat vaihtuivat.

Olin saanut eräältä isännältä venepaikan Karvianjoen alajuoksulta, siitä sitten laskettelin merelle. Mieleni kuitenkin teki keskimooottorilla varustettua kalastajapaattia.

Sellaisen 6 x 2 m löysinkin Olumpian keskimoottorilla. Moottori oli bensiini/petrooli käyttöinen, mutta bensiinillä ajoin. Kammesta väännettiin käymään ja ”ryyppy” annettiin kupista suoraan sylinteriin. Meno oli tasaista ja moottorin käyntiääni mieltä hivelevää.

Eräänä iltapäivänä nousi myrsky ja olin kuullut kyseisten paattien olevan mitä parhaimpia, niin tuulessa kuin tuiskussa. Puin kelluntaliivin päälleni lähtiessäni puksuttelemaan kohti alajuoksua ja avomerta. Muut tulivat rantaan päin ja minä menin kohti avomerta. Ajoin päin myrskyävää merta, horisontti katosi aina aaltojen pohjalle tullessa, silloin näkyi vain vettä. Aallon harjalle tullessa aloin ymmärtää pikkuhiljaa tehneeni virheen, viimeistään siinä vaiheessa, kun yritin kääntää venettä takaisin päin.

Vene oli avovene ja kun yritin kääntää sitä, niin aallot löivät kyljen yli vettä sisään. Vaarana oli moottorin sammuminen ja magneeton kastuminen. Toisella kädellä pidin kiinni peräsimestä ja toisella lippasin vettä ämpärillä  henkeni edestä. Viimeistään nyt tiesin tehneeni uhkarohkeudessani hengenvaarallisen virheen lähtiessäni tähän seikkailuun.

Järki kehoitti ottamaan rauhallisesti, toimimaan, ei panikoimaan, mieti, mieti…  Kun olin melkein aallon harjalla työnsin ennakoivasti Olumpian kaasuvivun pohjaan ja käänsin kaksin käsin peräsimestä. Vene oli kääntynyt hieman yli puolittain, kun seuraava aalto iski takaviistosta vettä niskaani, mutta ei kuitenkaan moottorin päälle. Luovien aaltojen välissä pääsin ensimmäisen vastaan tulleen saaren takapuolelle myrskyä piiloon ja ankkuriin.

Parin tunnin odottelun jälkeen myrsky oli laantunut niin paljon, että uskalsin lähteä kohti rantaa. Vakuuttelin itselleni hiljaa, että sai tällaisista konstailuista olla viimeinen kerta. Ja olikin. Jälkeenpäin luin, että mittausasemilla hetkelliset myrskylukemat olivat olleet ennätystasolla.

27. joulu, 2021

 

Huusin, että "pitäkää lujasti, sillä se saattaa yrittää läpi ovien".  Niinhän tuo tekikin. Otti kunnon vauhdin ja juoksi läpi ovien. Nimismies makasi kurakossa kyljellään ja piteli peukaloaan . Sadatellen hän kysyi minulta "onko teidän työ aina tällaista?". Katselin, kun hieho hyppäsi kahden piikkilangan ylitse kadoten metsään. Totesin nimismiehelle " että ei ole, mutta nyt tuo eläin saattaa vaihtaa nimismiespiiriä".

 

Vierelläni seisonut isäntä totesi, että kyllä se kiinni saadaan. Hän vakuutti saavansa houkuteltua eläimen mäkilatoon koivikon takana, sillä sinne hän on ennenkin eläimiä ruokkinut. Jauhoämpäri kourassa hän lähti marssimaan kohti metsikköä huudellen ”lisku, lisku, tsee, tsee” 

Kuinka ollakkaan, hieho ilmestyi ja seurasi metsikössä isäntää. Me pysyimme visusti kaukana. Isäntä sai houkuteltua eläimen latoon ja vihelsi sovitusti merkiksi. Silloin tulimme joukolla takaviistosta ja suljimme miesvoimin ladon pariovet. Sisällä alkoi juoksu välittömästi. Pyysimme isännän tulemaan oven raosta pois ja minä livahdin sisään. Onnekseni eläin ei ollut ihmiselle agressiivinen. Lato oli pieni ja minä seisoin rauhallisena pystytolpan takana köyden kanssa ja toisella yrittämällä onnistuin heittämään köyden sarviin. Pystytolppa natisi eläimen riuhtoessa, mutta muiden tullessa apuun onnistuimme vetämään köyden lujasti ja lyhyelle kiinni tolppaan. Siinä laitoimme riimun ja jalkanarun. 

Toimme koivikkoisen mäenharjanteen yli eläintä siten, että kuljettaja oli riimuköydessä., nimismies sarviköydessä ja minä jalkanarussa. Aina kun eläin äityi liian vauhdikkaaksi kiskaisin etujalan pois alta. Näin meno hidastui, mutta kolmellakin jalalla meno silti jatkui vauhdilla.

Kun hieho oli saatu autoon nimismies sanoi ”mennään Shellille, minä tarjoan kahvit”. Kuljettaja totesikin, että ”tämä on ensimmäinen kerta hänen urallaan, kun raha kulkee näinpäin”. 

Olin aiemmin onnistunut ylipuhumaan läänin eläinlääkärin, että muutama parressa oleva sonni sai edelleen valvonnassamme jäädä tilalle kasvamaan. Näin varmistin inhimillisistä syistä, että erakolla oli jotain mielekästä tekemistä, kaikesta huolimatta.

Ps. Tämä oli viimeinen kerta, kun olen ollut varsinaisesti karjankuljetuksessa mukana. Urani alkuaikoina olin kuusi vuotta mukana myös karja-autossa. Yllä oleva tapahtuma sinetöi myös sen karjankuljetuksen ylpeydenaiheen, että yksikään eläin ei jäänyt urallani hakematta sen vuoksi, että pääsi karkuun. Monenlaisia, erittäin vaarallisiakin tilanteita vuosiin kyllä mahtui. 

The End