A. Aallontien ajatelmia. Jokaisen blogikirjoituksen otsikkoa klikkaamalla tekstiosan alaosaan ilmestyy mahdollisuus tykätä blogista tai kommentoida blogia.

11. marras, 2019

 

Palvelukoti 10.11.2019 Olen menossa tapaamaan äitiäni, joka on ollut runsaan kaksi vuotta palvelukodissa. Pyrin käymään niin usein, kuin se vain on mahdollista. Hän pystyisi ruumiin kunnon puolesta hyvinkin asumaan kotona, mutta muistipuoli ei ole kunnossa. Hän kyllä tuntee ihmiset edelleen.

Istumme äidin huoneessa ja vaihdamme kuulumisia. Asiat käydään joskus useampaankin kertaan läpi. Muistisairaan kanssa eletään tilanteen vaatimalla tavalla ja hänen ajassaan, Muu on turhaa ja ahdistaa suotta. 

Aina välillä tulee hiljaisia hetkiä. Äiti katsoo ikkunasta ulos ja minä katson häntä, Näen vuosikymmeniä raskasta työtä, huolehtimista perheestä. Ei valitusta huonoista oloista tai kovasta työstä. Elettyä elämää ja tyytyväisyyttä siihen vähään mitä on ollut. 

Isän kuoleman jälkeen alkoi paskamyrsky. Oli päivänselvää miten minun kuului toimia, seisoin eturintamassa ottamassa suurimmat kokkareet vastaan, jotta äitini säästyi edes osalta. Sitä kesti muutaman vuoden ja rauhoittui sitten. Näin äiti sai viettää melkein kaksikymmentä vuotta kotona, oman onnensa seppänä. Siitä hän aina iloitsi. Mottoni on ollut ja on edelleen, että jos voin tuoda jotain positiivista lisää hänen elämään, niin sen teen. 

Olen hyvilläni, että sain olla apuna, silloin kun äitini eniten tarvitsi tukea. Aika tietysti oli kovaa, kun lähimenneisyydessä oli omaakin perhettä koetellut tragedia.

Mikä parhainta voin illan tullen kallistaa pääni tyynyyn tietäen, että vanhempieni suhteen mikään ei jää vaivaamaan.

10. marras, 2019

 

Sunnuntai 6.12.1998 klo 07.30. Olin nukkunut huonosti, kevyttä unta. Ilmeisesti edellisen päivän tapahtumat vaikuttivat.

Syntymäkotiin astuessani näin äidistä heti, että jotain oli tapahtunut. Isä oli soittanut puolisen tuntia aiemmin. Hän oli jälleen vaatinut tulemaan sairaalalle, puhe oli ollut hieman epäselvää ja puhelun aikana hän oli mennyt tajuttomaksi. Aamupäivän aikana selvisi, että kyseessä oli täydellinen aivorungon veritulppa.

Tunnelma ei ollut kaikkein paras, mutta aamupäivän aikana siat paloiteltiin. Siivosin jäljet ja kävin hakemassa mökiltä tavarat ja laitoin siellä paikat kuntoon. Ajoin lihakuormani kanssa Porin kautta. Selväksi tuli, etteivät asiat siellä olleet ollenkaan hyvin.

Joulupäivän aamu 25.12.1998. Otin lankapuhelimen luurin käteeni ja painoin nappia ”soita takaisin” Toisessa päässä vastattiin Satakunnan keskus-sairaala osasto xx  ja hoitaja xx. Kerroin nimeni ja että olette yrittäneet tavoitella. Hetken hiljaisuus ” Otan osaa, isänne on menehtynyt yöllä”

Runsaan viikon päästä tein niin kuin isäni oli lähteissään pyytänyt. Hain hänet kotiin.

Tänään sunnuntaina 10.11.2019 on isänpäivä. Tämän kirjoitussarjan omistan isäni muistolle. Meillä oli aikanamme omat kriisimme. Niistä selvittiin, se vaati molempien osapuolien vastaantuloa ja kunnioitusta. Viimeisten vuosien aikana huomasin hänen suhtautumisessaan selvän muutoksen. Viimeiset hetket ja keskustelut kotona ennen lähtöä vahvistivat käsitykseni oikeaksi.

8. marras, 2019

 

Lauantai 5.12.1998 iltapäivällä. Siivoilin teurastuksen jälkiä karjakeittiössä. Seinätkin oli harjattava, puuha kun on aluksi hieman veristä. Ylimääräiset teurasjätteen vein Fordilla metsään. Sieltä niitä ei enää muutaman päivän jälkeen löydä.

Tämän jälkeen oli valmistauduttava huomiseen, leikkuupöytä ja laatikot oli saatava paikoilleen, sillä aamulla klo 9 aikoihin Mauri tuli paloittelemaan lihat. Hän on yksi parhaista tuntemistani tuon alan ammattilaisista. Iltapäivällä joskus klo 17 olin saanut nurkat kuntoon. Sanoin äidilleni, että menen laittamaan mökille takan lämpiämään. Sovittiin, että tulen klo 19 aikoihin iltasyömiselle ja sitten soitamme kuulumiset Porista Satakunnan keskus-sairaalalta.

Istuin ja söin pannaria, tuota herkkua, jota äitini tapasi tehdä. Itseasiassa se oli kropsua pohjalaisittain. Ohutta, paljon voita. Lankapuhelin soi kamarissa ja äitini meni vastaamaan. Kuulin äänestä, että soittaja oli isä. Ymmärsin kuulemastani, jotta hän halusi, että äidin olisi pitänyt vielä illalla lähteä sairaalalle. Äiti vaikutti vastahakoiselta, oli lauantai ja kello kävi iltakahdeksaa. Menin puhelimeen ja kysyin isältäni ”Oletko sitä mieltä, että meidän pitää tulla sinne ?” Hän vastasi ”kyllä”. Sanoin käyväni mökillä hakemassa paremmat kamppeet ja otan äidin kyytiin ja tulemme.

Vähän ennen Niinisaloa  veljeni soitti ja kertoi soittaneensa sairaalalle, puhuneensa hoitajien, sekä isän kanssa. Hän sanoi, ettei välttämätöntä tarvetta olisi mennä, kun asiat siellä on kuuleman perusteella hyvin. Totesin, että kun minä lupasin, niin kyllä me nyt menemme.

Monen mutkan kautta isä löytyi. Hän oli kohtuullisen hyvin voivan oloinen. Juteltiin niitä näitä. Minkäänlaista letkua tahi muuta hoitolaitetta hänellä ei ollut. Äidin jäädessä juttelemaan menin osastonhoitajan puheille. Hän kertoi, ettei mitään vakavaa ollut, maanantaina siirto Kankaanpäähän ja sitä kautta kotiin. Lähteissäni puristin isää kädestä ja sanoin, että viikolla tulet kotiin.

Tyytyväisinä ajelimme kotiinpäin, sunnuntai oli jo koittanut kun kääriydyin korpimökin peittoihin…

7. marras, 2019

Lauantai 5.12.1998 klo 06.00. Herätyskello pirisee sängyn vieressä olevalla jakkaralla. Olen nukkunut erinomaisesti, liekö syynä raikas ulkoilma ja rentouttava saunominen. Pikaisesti vesipannu kaasuliedelle ja pukeutumaan. Mökki tuntuu lämpimältä, kosteus on tiivistynyt ikkunoiden sisäpintaan. Pussikaurapuuroa ja pannukahvia, niillä lähtee päiväni käyntiin.

Astun syntymäkotini ovesta sisään, isä odotteli eteisaulan päässä. Sanoin ”Huomenta, onko veitset terävinä? ” Isäni ei varsinaisesti teurastoimenpiteeseen koskaan osallistunut, mutta oli aina teroittanut useamman veitsen viiltävän teräväksi. ”Ei ole” kuului vastaus. ”No, mikäs nyt ?” kysyin. ”Olen ollut huonossa kunnossa, mutta varastossa on välineet valmiina, kirves pitää laittaa uudelleen varteen”

Laitoin kirveen vartta valvovien silmien alla ja vilkuilin isän vasenta kättä. Se roikkui hieman luonnottoman oloisesti. Sanoin, että tuo vaiva ei nyt kotona huilaamalla parane. Tulimme varastosta tupaan ja sanoin äidilleni, että soita heti ambulanssi. Pienen terävän neuvottelun jälkeen näin toimittiin.

Sanoin, että menen tässä välissä tekemään karjakeittiön padan alle tulen, jotta vesi on kuumaa, kun Alpo tulee. Isä otti kuitenkin minua hihasta kiinni ja vei makuukamariin. Siellä hän aukaisi lipaston ja antoi minulle 60-70 luvun taitteessa saamani Kanadan lompakon. En edes sellaista muistanut. Saatesanat olivat ”Sinä olet veljeksistä kaikkein vähiten saanut ”. Tämän jälkeen hän näytti pankkikirjansa ja sanoi, että tulet hakemaan sitten kotiin. Totesin, että äläs nyt, antavat hieman troppia ja tulet sitten kotiiin.

Näin karjakeittiön ikkunasta, kun ambulanssi kaartoi pihaan. Lähdin astelemaan sen suuntaan. Isä tuli äidin saattelemana, eikä suostunut menemään lanssin takatilaan. Hoitaja sai mennä sinne. Isä istui kuljettajan viereen ja matka alkoi.

Klo 13 aikoihin sikalahti oli tehtynä ja olimme syömässä. Sanoin äidille, että pitänee soittaa Kankaanpäähän ja tiedustella mikä isällä tilanne. Näin tehtiin. Kankaanpäästä ilmoitettiin, että on juuri lähtenyt kohti Poria ja jatkotutkimuksia.

 

 

To be continued

6. marras, 2019

 

4.12.1998 perjantai iltapäivällä saavuin korpimökilleni. Ilma oli kostean kylmä ja maassa ohut lumikerros. Huomenna olisi joulusikojen teurastus, niitä on peräti kolme kappaletta. Kaveriksi tulee SOT.n aikainen tuttuni Alpo. Tein nopeasti kamiinaan valkean. Siinä pitää puita polttaa pari tuntia, ennen kuin uskaltaa takkaan tulta kokeilla. Takan lämpiämistä jouduttaakseni laitoin tuhkaluukkuun pienen kaasutohon puhaltamaan.

Nyt olisi vuorossa saunalle veden kantaminen juoksu jalkaa. Kahviveden laitoin lähteissäni kaminan kulmalle lämpenemään. Saunan viereinen pikku kaivo oli jäässä, joten vesi piti kantaa siirappiämpäreillä kauempaa isosta kaivosta. Kevyesti kulkivat 2 kpl 20 litran vesiämpäriä kaivolta saunalle. Kolmella reisulla tuli vettä kahteen saunomiskertaan. Sitten oli puiden kantamisen vuoro kiukaan alle ja veden lämmitykseen, sekä sisälle takkapuita ja kamiinapuita.

Siirsin kahvipannun kohti kamiinan kannen keskustaa. Pian se alkoi poreilla. Otin pannun sivuun ja lisäsin 16 kukkua kahvilusikallista Juhla Mokkaa joukkoon. Työnsin jälleen pannua kohti kamiinan keskustaa ja kevyt kuohautus, ei keittämistä. Makuhermoja hivelevä kahvin tuoksu levisi kauttaaltaan mökkiin. Kahvin selkiintymistä odotellessa tein testin, josko takka jo vetäisi savut. Kyllä veti. Asettelin puut täsmällisesti ristikolle takkaan, jotta olisi hyvät ilmaraot ja tuli pääsisi hyvin alkuun. Takkatulen ääressä hörpin mukillisen kuumaa kahvia ja vaivuin mietteisiin, niin kuin monesti tuossa rauhallisuuden tyyssijassa tein.

Mökissä alkoi olla jo mukavan lämmintä ja saunakin odotti kylpijää. Löylyttelin ja vilvoittelin useaan kertaan syystalven kuulaassa säässä. Takan lämmön hehkuessa istuin sohvalla ja nautin ansaitun saunaoluen.

Kello lähenteli yhtätoista iltayöstä, oli aika pestä hampaat ulkona ja mennä nukkumaan. Aamulla pitää olla syntymäkodissa jo seitsemältä, sillä Alpo tulisi 9 aikaan ja sitä ennen pitää paikat olla kunnossa.

 

 

To be continued